sunnuntai 7. elokuuta 2022

Naakka syksyn väreissä

 Yhteishyvässä on ollut parissa viimeisessä numerossa maakuntasukkien ohjeita. Numerossa 4/2022 on ohje Varsinais-Suomen  sukkiin. Naakka on maakunnan nimikkolintu.

Sukat neulottiin Nallesta ja koska langat olivat valmiina päätyivät sukat puikoille. Ohjeessa väreinä olivat karviainen ja haave, mutta koska olen päättänyt tyhjentää varastoja, neuloin sukat väreissä kanerva ja harmaa.

Sukat ovat kokoa 38 ja neulottu kolmosen puikoilla. Lankaa kului 83g.


Kantapää neulottiin ristiinvahvistettuna ja se antaakin sukille näköä. Kärjen tammenterhon jätin silmukoimatta kun en oikein hallitse sitä tekniikkaa.

Loma on nyt vietetty ja huomenna koittaa taas arki. Yksi pellavapusero jäi keskeneräiseksi mutta neulon sitä pikkuhiljaa iltaisin. Tuli myös pari käyttämätöntä neuletta purettua ja langat odottavat uutta elämää. Oli muuten tosi hidasta se purkaminen. Olisi vieläkin muutama purettava työ odottamassa sopivaa inspiraatiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti