tiistai 19. heinäkuuta 2022

Kevätaurinko

 Taito Etelä-Pohjanmaalla oli keväällä 2021 huivin yhteisneulonta. En silloin ehtinyt osallistumaan. Viime talvena kaivoin Virosta vuosia sitten ostamani vyyhdin ja aloittelin neulomista. Lanka haisi niin hirveälle ettei neulomisesta tullut muuta kuin aivastelua. Kaivoin langan esille kun helteet hellittivät ja ulkona neulominen oli mahdollista. Niinpä sitä sitten viikon  kiivaan neulomisen tuloksena syntyi hillittömän suuri huivi.


 Liotin huivia pyykkietikkavedessä, jotta se karsea haju lähtisi. Vesi oli kyllä aivan kirkasta joten lanka ei ollut likaista. Missä lie ollut Virossa varastoituna? Ostin sen pienestä käsityötarvikekaupasta Tallinnan vanhasta kaupungista eräältä sivukadulta kaukana ihmisvirroista. Ties kuinka kauan on vyyhti myynnissä ollut.

Huivin pingotus oli hieman haastavaa. Ja neulomisessa jouduin etsimään lisää lankaa n. 50g, kun Viron villa ei riittänyt. Huivissa vaihtelevat erilaiset pitsi-ja pintaneuleet. Lopputulokseen ei vaikuttanut hieman ohuempi lanka viimeisessä pitsiosuudessa.


 

Huivista tuli tosi suuri. Mitat ovat 170×220 cm. Lankaa kului 270g. Neuloin huivin puikoilla 4,5. Neule on ilmavaa eikä liian tiivistä.



Huivi on kyllä kaunis ja niin suuri, että varmasti lämmittää. Siihen kun voi oikein kunnolla kääriytyä. Viron villoja löytyy vielä useampi vyyhti. Harkitsin jo toisen huivin neulomista samalla mallilla. Tosin ne muut liukuvärjätyt ovat paljon paksumpia, joten huivista ei tulisi noin laskeutuvaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti