torstai 26. heinäkuuta 2018

Pari pellavahuivia

Sukan neulominen on hieman liian hikistä puuhaa, kun lämpötila ulkona on yli 30 astetta ja sisällä samanverran. Kaivoin esille Katia lino- langat, jotka olen joskus vuosia sitten voittanut lanka-arpajaisista. Ajatuksena oli  neuloa langoista huivi. Voitin kaksi kerää ja kävin ostamassa vielä kaksi kerää lisää, jotta lanka varmasti riittäisi.

Aloitin keväällä langasta Janina Kallion suunnittelemaa Rosewater-huivia mutta purin tekeleen, kun en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Luin sitten jostakin neulontaryhmästä jonkun neuloneen kyseisestä langasta Kaihola-huivin. Kun minulla sattumoisin oli kyseisen huivin ohje, laitoin sen puikoille.






Huiviin kului lankaa reilut kaksi kerää eli yli 100g. Puikot olivat kokoa 4,5.

Kun lankaa jäi jäljelle vajaa kaksi kerää, laitoin puikoille vielä Nurmilintu-huivin ajatuksena tehdä siitä sen kokoisen mihin lanka riittää. Uutta lankaa olin päättänyt olla ostamatta.




Siitä tuli sitten pienehkö huivi, joka kuitenkin riittää hyvin kaulan ympärille kiedottavaksi. Huivin saa eräs lapsuuden ystäväni yhdistettynä nimi- ja synttärilahjana. Lankaa ei jäänyt yhtään jäljelle eli tarkkaan meni 200g.

Aloittelin jo uutta Kaiholaa vadelmanpunaisesta pellavalangasta yhdelle ystävälleni, joka menetti sydämensä neulomalleni huiville. Pellava onkin miellyttävää neulottavaa näillä helteillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti