lauantai 11. helmikuuta 2017

Metsäretkellä ystävänpäivänä

Läksin aamulla metsäretkelle repussa ystävänpäivä-ja metsäretkisukat. Olin ajatellut kuvata sukat ulkona ihanassa talvisäässä. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Retkellä kävin mutta kuvaaminen jäi kameran akun tiltatessa. Olin kyllä ladannut sen aamulla täyteen mutta hajosi ruoja vanhuuttaan. Niinpä kuvasin sukat sitten palattuani sisätiloissa.

Osallistuin Niina Laitisen ystävänpäiväsukka yhteisneulontaan. Päivittäin tuli pätkä ohjetta. Sukat neulottiin Novitan nallesta ja ohje on saatavina ravelrysta. Neuloin sukat puikoilla 3.


Lankaa sukkiin kului 164g. Sukat ovat kokoa 37. Jotkut kuviot olivat melkoisen haastavia ja työläitäkin neuloa. Sympatiat olivat niiden neulojien puolella, jotka ensimmäistä kirjoneulettaan ahersivat.

Eräs ystäväni pyysi neulomaan miehelleen sukat. Neuloin Novitan sukkalehdestä löytyvät metsäretki-sukat. Tein muuten ohjeen mukaan mutta teräosassa oli 15 silmukkaa / puikko.


Lankaa sukkiin kului 134g. Aika reilut 42 tuli. En muistanutkaan miten reilut mitoitukset Novitan ohjeissa on.

Uutta lankaa tuli ostettua 600g kun 7-veljestä oli tarjouksessa. Nyt taidan keskittyä vain ja ainoastaan raitalankoihin sekä perussukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti