Löysin lankakauppa Koukuttamon sivuilta ihanan pipon mallin. Vaikka kokemukseni pipojen ym. päähineiden neulomisesta ovat olleet pelkästään kielteisiä, päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja neuloa pipon. Langaksi valitsin suomenlampaan villasta kehrättyä lähilankaa.
Aloitin pipon neulomisen ohjeen mukaan. Ohjeessa silmukoita oli 170 mutta vähensin silmukkaluvun 120:n, koska ympärysmitta olisi ollut muuten valtava. Tein ohjeen mukaisilla pituuksilla ja aika muhkeahan tuosta tuli.
Kokeilin resorin kääntämistä kaksinkerroin mutta ei oikein toiminut. Pitsikuvio on kyllä kaunis. Samalla mallilla voisi tehdä hieman pienemmän pipon. Neuloisi kapeamman resorin ja lyhyemmän hattuosan. Purettua tuli useampaankin otteeseen tekemisen aikana ja lopputulema oli, että pipot eivät ole minun juttuni.
Lanka oli ihanan pehmeää neuloa. Kyseisestä langasta voisi neuloa vaikka villatakin tai paidan. Puikot olivat kokoa 2½.
Pipo oli jo käytössä ja kommentteja tuli, että onpahan erikoinen. Eiköhän tuota tule pidettyä. Pesun jälkeen sitten näkee miten paljon kutistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti