torstai 31. heinäkuuta 2025

Kesämuistoja

 Ostin kesäkuussa Kissanviiksestä 150g myynnistä poistunutta Infinity shawl merinovilla -lankaa 150g kerän. Siinä se sitten alkoi pähkäily, että minkälaisen huivin neuloisin. Taito Etelä-Pohjanmaalla oli toissa syksynä yhteisneulonta Kesämuistoja -huivi ja otinpa sen sitten puikoille.

Huivin neulominen oli minulla parvekeneuleena, koska langassa oli voimakas vanhan talon haju. En pysty ilman oireilua sisällä sellaista lankaa neulomaan. Ulkona onnistui ilman oireita. Kerran kävi sama juttu Virosta ostetun villalangan kanssa. Aivan koko ohjeen neulomiseen lanka ei riittänyt, joten viimeinen mallikerta jäi neulomatta ja tein muutaman muunkin mallikerran lyhyempänä.

Valmiin huivin liotin ennen pingotusta etikkavedessä, jotta hajut lähtevät.  

Puikkokoko oli 4 ja lankaa kului 150g.



Nyt on keskeneräisenä enää yhdet sukat ja viime kesänä aloitettu pitsitoppi. Ja  ne saavat ollakin vielä toistaiseksi keskeneräisinä.

Paahtavassa helteessä olen noita villaneuleita tehnyt,joten seuraava työ voisikin olla vvaikkapa huivi pellavasta neulottuna tai kirjontaa.



Laskin lankavarastoa ja melkein on tämän vuoden ostetut langat neulottu. 65g kun saa neulottua niin alkaa taas varastot hupenemaan. En varmaan saa koskaan kaikkia lankoja neulottua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti