lauantai 7. joulukuuta 2024

Tuuli-lapaset

 Kädentaito-messuilta ostettu tekemispaketti tuli tehtyä, kun teki mieli vaan neuloa. Neulomista olen tehnyt tosi vähän viime kuukausina. Selkä oli jumissa paljosta läppärillä  istumisesta sekä helmien pujottelusta ja solmujen tekemisestä.Puikkojen heiluttaminen rentoutti kummasti lihaksia ja jumit aukesivat. 

Yleensä tekemispaketit ovat vuosia säilössä mutta nyt olinkin ahkera ja neuloin lapaset heti. Pari seikkaa edesauttoi aloittamista; en löytänyt keskeneräistä paidan neulomista (siivottu hyvää  jemmaan) ja matkakaverini kysymys, että joko olen aloittanut lapaset. Ostettiin nimittäin molemmat samat tekemispaketit.

Lapaset neulottiin  Sandnes Garnin Sisusta 2,5 puikoilla. Ruutupiirros oli melkoisen haastava seurattava. Käytin apuna staattista paperia viivaimena niin se helpotti oikealla rivillä pysymistä. 




Lankaa  kului 60g. Meni ihan ohjeen mukainen määrä vaikka neuloin  resorin pari kerrosta pitemmäksi kuin ohjeessa (luin ohjeen huolimattomasti).

Lapaset ovat kauniit ja Sisu on hyvän, laadukkaan  tuntuinen lanka. Laatu oli tasainen eikä pölissyt. Olen neulonut 19 vuotta sitten Sisusta kummitytölle villatakin ja silloin jo tykkäsin langasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti