Koulussa olemme lähes koko syksyn opetelleet kankaan rakentamista ja kutomista. Aloitimme perehtymällä kehyskudontaan ja siitä sitten kangaspuiden äärelle.
Minun ensimmäinen työni oli matto, jonka ohje on Lankavan tämän syksyn kuvastossa. Loimi oli kangaspuissa valmiina, joten minulle jäi tehtäväksi niisiminen, pirtaan pistely, alkusolmut ja polkusten sidonta uudestaan. Kolme koulupäivää kului näihin töihin. Niisivarsia oli neljä ja polkusia kuusi, joten rakentamiseen meni aikaa.
Kutominen alkoi tekemällä ja purkamalla. tein opettajan kehotuksesta valkoisen pohjaväriksi ja ruskean kuvioväriksi. Ei toiminut, joten purin yli 20 cm ja aloitin värit toisinpäin. Tuli huomattavasti parempi.
Mallikerta oli pitkä ja sekosinkin polkusissa koko ajan. Kutominen sujui hitaasti kun tein ja purin, tein ja purin mutta lopulta matto valmistui.
Matto on kooltaan 160x80 cm ja kudetta kului vajaa kaksi kiloa. Opin myös miten ommellaan maton päihin päärmeet. Sitä en ollut aikaisemmin tehnytkään.
Matto on kudottu Lankavan ontelokuteesta ja mielenkiintoista olisi nähdä sama malli trikookuteella kudottuna. Ontelokude oli aika kovaa ja loimi langat jäivät selvästi näkyville. Kangaspuissa ollut loimi oli toisesta reunasta löysempi kuin toisesta ja se näkyy matossa. Loimi on ollut puissa tosi kauan ja oli aika epätasaisesti kierretty tukillekin. Kaikki vaikuttaa lopputulokseen mutta matto kyllä tulee käyttöön pienistä muotovirheistä huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti