Tätä neuletakkia on tehty pitkään ja hartaasti. Ohje oli Pirkassa vuonna 2002 jolloin olin ostanut langat kesän alennusmyynnistä Euromarketista. Kyseistä liikettä ei ole ollut enää aikoihin olemassa.
Olin aloittanut takin neulomisen takakappaleesta ja se oli tyssännyt pitsiosion jälkeen,kun oli tullut virhe ja kuvio oli mennyt väärin. Nyt neuloin etu-ja takakappaleet yhtenä kappaleena kainaloihin asti. Virhe tuli nytkin kun etukappaleiden reunassa olisi pitänyt neuloa helmineuletta mutta neuloin reunakaitaleet jälkikäteen. Sen verran on taitoa tullut että osaan soveltaa virheen tehdessäni eikä tarvinnut purkaa.
Lankana on Novita Butterfly 100g/ 250m (55% puuvilla, 45% viskoosi), Puikot olivat kokoa 3,5 ja takin koko on L. Lankaa kului 562g.Ohjeessa oli myös toppi, johon loput langat riittäisivät. Kun olen nyt oppinut pitsikuvion ulkoa voi olla, että neulon myös topin. Jos en nyt niin ensi kesänä.
Vaatehuoneesta löytyy muutama muukin kesken jäänyt neule 1990- ja 2000- luvuilta. Ensi talvena voisi tavoitteena olla niiden neulominen valmiiksi. Siellä on yksi keskeneräinen Sirkka Könösen suunnittelema villapaita ja toiseen langat sekä ohje.
Työnteko on haitannut käsitöiden tekemistä kun iltaisin olen ollut aivan naatti. Onneksi on vielä syksy opintovapaata niin ehtii tekemään käsitöitäkin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti