torstai 26. lokakuuta 2023

Ihmettelen ja kummastelen



 Nimittäin uutta 7-veljestä lankaa, sen koostumusta (80% villaa, 20% polyamidia) ja millaista neulejälkeä syntyy. 

Aloitin neulomaan perussukkaa kokoa 44 vanhalla koostumuksella olevalla langalla. Eihän se kerä riittänyt sukkapariin vaan toisen sukan kiilakavennuksissa loppui. Minulla oli mustaa lankaa uudella koostumuksella ja neuloin tyytyväisenä sukan loppuun. Ja sitten iski kiukku kun vertasin sukkia toisiinsa. Menee purkuun toinen sukka.



Alemman sukan terä on neulottu langalla, jossa uusi koostumus. Eron huomaa selvästi. Sukasta tuli kokoa 46 samoilla kerrosmäärillä.



Alempi sukka neulottu uudesta langasta. Silmukoita varressa ja kantapässä sama kuin ylemmässä. Terässä oli 13 silmukkaa/ puikko ja pitudesta vähensin 7 kerrosta, jotta sain koon 44. 

Tulinkin siihen lopputulokseen, että uutta  7- veljestä en aio ostaa ainakaan sukkiin. En tykkää langan tuntumasta. On karkeaa ja kovaa. Muistuttaa hieman islantilaisia lankoja. Sukista tulee aika koppurat. Jos olisin neulonut 3,5 puikoilla, olisi koko ollut valtava. Ja mitenhän kestää käytössä? 

 Toivotaan, että muilla neulojilla on parempia kokemuksia. Jos olisin neulonut parin saman koostumuksen langasta, en olisi eroa huomannut. Että tämmöinen purnaus tähän torstai aamupäivään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti