Kokeilin värjätä villalankaa avokadolla. Yritimme avokadovärjäystä aikoinaan värjäyskurssilla kokonaisilla avokadon siemenillä huonoin menestyksin. Langasta tuli parin viikon liottamisen jälkeen vaalean ruskeaa.
Kokeilin nyt Anna- Karoliina Tetrin kirjassa Tekstiilivärjäys olevaa ohjetta. En kylläkään noudattanut ohjetta aivan kirjaimellisesti.
Pestyjä ja kuivattuja avokadon kuoria ja siemeniä olisi pitänyt olla suhteessa 1:1 värjättävään materiaaliin. En mitannut vaan laitoin 100g lankaa ja kolme murskattua siementä sekä 2,5 avokadon pestyt kuoret pilkottuna.
Apuaineiksi lisättiin suolaa 50g/litra ja soodaa 8g/litra. Punainen väri irtoaa emäksisessä liemessä, jonka pH -arvo on noin 9-10. En testannut liemen emäksisyyttä.
Lämpötila nostetaan varovasti 45 asteeseen ja annetaan värin liueta. Lämpötila nousi lähelle 50 astetta ja pidin lämpötilaa tunnin ajan. (Kuoria ja siemeniä olisi voinut liottaa kauemminkin lieden ollessa päällä ja langan olisi voinut laittaa sekaan).Laitoin virrat pois ja lisäsin langan lämpimään liemeen. Kävin välillä hämmentämässä ja annoin langan olla seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä lämpötila nostettiin taas varovasti 45 asteeseen. Värilientä sekoitettiin, lämpö poistettiin liedestä ja annettiin värjäytyä edelleen. Pidin lankaa liemessä vielä kaksi päivää ja kävin välillä sekoittamassa.
Lopuksi huuhtelin langan ja lisäsin viimeiseen huuhteluveteen etikkaa. Jälkiliemeen olisi voinut laittaa vielä lankaa värjäytymään mutta jäi laittamatta.
Vinkkejä: Pidentämällä avokadon liotusaikaa soodavedessä ja nostamalla lämpötilaa muutamia kertoja varovasti , väriä irtoaa enemmän. Tällöin tarvitaan vähemmän avokadon kuoria ja siemeniä. Eläinperäiset kuidut vaurioituvat herkästi emäksisessä soodaliemessä. Niiden värjäämistä voi kokeilla hieman matalammassa pH-arvossa. Tällöin saa rusehtavampia sävyjä. Ruskeampaa sävyä tulee, kun värilientä keittää ja kuumentaa.
Ruskeaa väriä tuli. Itse värjätyn langan värinkestoa en tiedä joten ei kannata mihinkään kirjoneulepaitaan sitä neuloa. Seuraavaksi kokeilen toisenlaisella ohjeella tuleeko edelleen ruskeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti