Tein kouluun mallikortit erilaisista sukan kantapäistä. Ajattelin laittaa ne tännekin hyödyksi blogin lukijoille.
VAHVISTETTU KANTAPÄÄ ELI HOLLANTILAINEN KANTAPÄÄ
Neulo I puikon silmukat IV puikolle (= 20(24)28
silmukkaa). Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ, nosta ensimmäinen
silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ, nosta 1 s
neulomatta, neulo 1 s oikein, toista – vielä 9(11)13 kertaa, eli kerroksen
loppuun. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10(12)14 kertaa eli 20(24)28
kerrosta.
Neulo lopuksi vielä nurjan puolen kerros ja aloita
kantapohjan kavennukset.
Kantapohjan kavennukset
Neulo kerros nurjaa ja jatka sitten samaa vahvennettua
neuletta kuten aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa
on jäljellä 7(9)10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein
neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Käännä
työ. Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 6(6)8 s nurin ja neulo 2 seuraavaa
silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ.
Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 6(8)9
s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen siten, että sivusilmukat vähenevät koko
ajan ja keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8(8)10 silmukkaa.
Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle:
4,4(4,4)5,5.
RISTIINVAHVISTETTU KANTAPÄÄ
Neulo I
puikon s:t IV puikolle (= 24-30-36 s). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä
työ ja neulo s:t nurin. Käännä työ ja aloita sitten vahvennettu neule ohjeen
mukaan. 1. krs: neulo *1 o ja nosta 1 s neulomatta
(lanka työn takana)*, toista *-* ja neulo vielä 1 o. Käännä työ. 2.
krs: nosta 1 s neulomatta ja neulo s:t nurin. Käännä työ. 3.
krs: neulo 1 o, * 1 o ja nosta 1 s neulomatta*, toista *-* ja
neulo vielä 2 o. Käännä työ. 4. krs: nosta 1 s
neulomatta ja neulo s:t nurin. Käännä työ. Toista kerroksia 1-4 yhteensä
24(28)32 kerroksen ajan. Neulo vielä nurjan puolen kerros .
Kantapohjan kavennukset
Jatka
samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantalapun oikeasta reunasta,
kunnes toisessa reunassa on jäljellä 9(11)13 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1
s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja
käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 5(7)9 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa
nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä
8(10)12 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että
sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli
7(9)11 s. Kun sivu-s:t loppuvat, jaa kantalapun s:t kahdelle puikolle (3,4 ja
4,5 ja 5,6).
SILEÄ KANTAPÄÄ
Neulo I puikon silmukat
IV puikolle (= 20(24)28 silmukkaa). Jätä muut silmukat odottamaan. Käännä työ,
nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ,
nosta 1. s neulomatta ja neulo muut s:t oikein. Toista näitä kahta kerrosta
yhteensä 10(12)14 kertaa (=20(24)28 kerrosta). Neulo lopuksi vielä nurjan
puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset.
Kantapohjan
kavennukset
Neulo työn
oikeasta reunasta, kunnes toisessa reunassa on jäljellä 7(9)10 silmukkaa. Tee
ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä
nostettu silmukka neulotun yli). Käännä työ.
Nosta 1. silmukka neulomatta, neulo 6(6)8 s nurin ja neulo 2 seuraavaa
silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ. Nosta 1. s neulomatta, neulo kunnes on
jäljellä 6(8)9 s, tee ylivetokavennus.
Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja
keskiryhmän silmukoiden lukumäärä pysyy samana eli 8(8)10 silmukkaa.
Kun
sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle: 4,4(4,4)5,5.
RANSKALAINEN KANTAPÄÄ
Kun varren pituus on haluttu,
aloita kantalappu neulomalla I puikon silmukat
oikein IV puikolle = 24 s. Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ
Aloita
vahvennettu neule:
- 1.krs: (työn
nurja puoli) nosta 1. s neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle ja
neulo muut s:t nurin. Käännä työ.
- 2.krs: (työn
oikea puoli) *nosta 1 s neulomatta, lanka jää nurjalle puolelle, neulo 1
o*, toista *–* kerros loppuun.
Toista
kerrokset 1–2 yhteensä 12 kertaa (= 24 krs).
Aloita
ranskalainen kantapää
1.
krs: nosta
1 s neulomatta (lanka työn takana), neulo 13 o [puolet silmukoista (mukana
nostettu s) + 2 s], tee ylivetokavennus (nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o
ja vedä nostettu s neulotun yli) ja neulo 1 o. Käännä työ.
2. krs: (nurja puoli) nosta 1 s neulomatta (lanka työn
edessä), neulo 5 n, neulo 2 n yhteen ja 1 n. Käännä työ.
3. krs: nosta 1 s neulomatta (lanka työn takana), neulo 6
o, tee ylivetokavennus ja neulo 1 o. Käännä työ.
4. krs: (nurja puoli) nosta 1 s neulomatta (lanka työn
edessä), neulo 7 n, neulo 2 n yhteen ja 1 n. Käännä työ.
Jatka
edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukoiden määrä keskiryhmässä kasvaa
joka kerroksella 1 silmukalla. Jatka kavennuksia, kunnes teet viimeiset
kavennukset sekä oikealla ja nurjalla aivan kantalapun reunassa.
Jaa
jäljelle jääneet s:t kahdelle puikolle ja neulo oikeanpuoleiset s:t oikein.
Kerroksen vaihtumiskohta on nyt tässä.
TIIMALASIKANTAPÄÄ
Neulo sitten nurin IV
puikon loppuun asti. Käännä työ ja nosta puikolle samanlainen silmukkapari
Neulo kerros I puikon loppuun, käännä työ, nosta 1 s nurin neulomatta ja
kiristä lankaa työn takana niin, että nostetun silmukan edellisen kerroksen
silmukkalenkit nousevat puikolle = silmukkapari. kuten edellä. Huom. Nosta
aina kerroksen alussa 1 s nurin neulomatta. Jatka neulomista näin lyhennetyin
kerroksin edestakaisin eli käänny aina takaisin ennen puikolla
olevaa edellistä silmukkaparia. Kun työn keskellä on jäljellä 8(10)s, ja
olet viimeksi neulonut työn oikean puolen kerroksen, aloita pidennetyt kerrokset.
Neulo keskimmäisten 8
(10) s:n lisäksi 1 silmukkapari (neulo silmukkaparin silmukat yhteen yhdeksi
silmukaksi).*Käännä työ, nosta ensimmäinen 1 s nurin neulomatta. Neulo
kerrosta, kunnes toisessa reunassa on vastassa silmukkapari. Neulo tämä
silmukkapari*.Toista *–*, kunnes kaikki silmukat ovat takaisin työssä.
TOMAATTIKANTAPÄÄ
1.Aloita
neulominen kerroksen alussa, oikealla puolella, neulomalla 1. puikon kaikki
silmukat oikein ja käännä työ.
2. Nurjalla puolella nosta ensimmäinen
silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka niin kireälle, että oikealla puikolla
näyttää olevan silmukkapari yhden silmukan sijaan. Neulo loput 1. ja 4. puikon silmukat
nurin ja käännä työ.
3. Oikealla puolella nosta ensimmäinen
silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka taas kireälle niin,
että puikolle näyttää muodostuvan silmukkapari. Neulo kaikki silmukat oikein,
lukuun ottamatta edellisellä kerroksella nostettua silmukkaa, joka näyttää
silmukkaparilta. Käännä työ.
4. Nosta taas yksi silmukka nurin neulomatta
ja kiristä lanka, jotta silmukka näyttää silmukkaparilta. Neulo kaikki silmukat
nurin, lukuun ottamatta edellisellä kerroksella nostettua silmukkaparilta näyttävää
silmukkaa.
5. Jatka näin,
eli nosta aina ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, kiristä lanka ja neulo
normaalisti lukuun ottamatta edellisillä kerroksilla nostettuja silmukoita.
Näin joka kerroksella neulottavat silmukat vähenevät. Jatka lyhennettyjä
kerroksia, kunnes keskellä olevien, tavallisten silmukoiden määrä on noin
puolet alkuperäisistä kantapään silmukoista. Kuvien mallisukassa 12 s/ puikko,
keskellä on siis 12 s tavallista silmukkaa ja molemmilla reunoilla 6
silmukkaparia.
6. Neulo
nyt yksi kierros ympäri, kaikki silmukat oikein – siis myös puikot 2 ja 3.
Ole erityisen tarkkana, kun neulot nostettuja ”silmukkapareja”, ne neulotaan
siis yhtenä silmukkana, ei erikseen. Kierroksen jälkeen ollaan taas puikkojen 4
ja 1 välissä eli kerroksen alussa.
Toista nyt
lyhennetyt kerrokset alusta samalla tavalla. Neulo taas yksi ( tai kaksi)
kerrosta ympäri ja toista kiilamaiset lyhennetyt kerrokset vielä kolmannen
kerran alusta asti. Jatka sen jälkeen sukan teräosaan kuten normaalisti.
KIILAKANTAPÄÄ
Ensin neulotaan
kantapääkiila tekemällä lisäyksiä kierroksen vaihtumiskohdan molemmin puolin.
Kantapääkiila neulotaan suljettuna neuleena, ja lisäykset tehdään joka toisella
kierroksella langankierroilla. Joka toisella kierroksella neulotaan nuo
edellisen kierroksen langankierrot kiertäen.
1. kierros: tee
langankierto puikolle, neulo oikein kierroksen loppuun (1 silmukka lisätty).
2. kierros: neulo
langankierto oikein takareunasta (kiertäen), neulo oikein kierroksen loppuun.
3. kierros: neulo 1 oikein,
tee langankierto, aseta silmukkamerkki, neulo oikein kierroksen loppuun, aseta
toinen silmukkamerkki , tee langankierto (2 silmukkaa lisätty).
4. kierros: neulo
oikein langankiertoon asti, neulo langankierto oikein takareunasta, siirrä
silmukkamerkki oikealle puikolle, neulo oikein toiseen silmukkamerkkiin asti,
siirrä silmukkamerkki oikealle puikolle, neulo langankierto oikein
takareunasta, neulo oikein kierroksen loppuun.
5. kierros: neulo
oikein silmukkamerkkiin asti, langankierto, siirrä merkki oikealle puikolle,
neulo oikein toiseen silmukkamerkkiin asti, siirrä merkki, tee langankierto,
neulo oikein kierroksen loppuun (2 silmukkaa lisätty).
Toista kierroksia 4 ja
5. Kahden silmukkamerkin väliin alkaa muodostua kantapääkiila. Tee lisäyksiä
niin kauan, että silmukkamerkkien välissä on puolet alkuperäisestä
silmukkamäärästä + 1 (eli 48 silmukan sukassa kiilassa on 24+1=25 silmukkaa).
Kantapohjan
kavennukset (tasoneuleena)
1. kierros (oikea
puoli): 2 oikein, 2 oikein yhteen takareunasta, 1 oikein, käännä työ (1 s
kaventuu).
2. kierros (nurja puoli): Nosta 1 s neulomatta lanka työn edessä, 4 nurin, 2
nurin yhteen, 1 nurin, käännä työ (1 s kaventuu).
3. kierros: Nosta 1 s neulomatta lanka työn takana, 5 oikein, 2 oikein yhteen
takareunasta, 1 oikein, käännä työ (1 s kaventuu).
Jatka kavennuksia siten,
että neulot joka kierroksella ennen kavennusta 1 s enemmän kuin edellisellä
kierroksella (ylläolevassa kuvassa näkyy selvästi kavennuskohta). Kavennuksia
toistetaan niin kauan, että työssä on taas alkuperäinen silmukkamäärä (eli
tässä tapauksessa 48 s). Kun pääset kavennuksissa silmukkamerkkien kohdalle,
ota ne pois (silmukkamerkkejä ei enää jatkossa tarvita) – kavennukset jatkuvat
samalla tavalla silmukkamerkkien jälkeenkin.
Kun teet viimeisen
kavennuksen oikean puoleisella kierroksella, älä enää käännä työtä vaan jatka
suljettuna neuleena jalkaterään.
Lähteet:
https://kantalappu.fi/villasukan-kantapaa/
https://yhteishyva.fi/artikkeli/villasukan-kantapaa-kolme-ohjetta/article-77624
https://www.novitaknits.com/fi/neulekoulu/