sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Luotsit

 Vuoden ensimmäinen neule valmistui Loppiaisena. Teki mieli neuloa jotakin nopeasti valmistuvaa ja malliksi valikoitui Luotsi-sukat. Ohje on sukkasalaisuus neuleohjepaketista,jonka tilasin syksyllä. Siinä ilmestyy kerran kuussa uusi ohje ja Luotsit olivat marras-tai joulukuun ohje.

Neuloin sukat Nako sukkalangasta,joka on vastaava kuin 7-veljestä. Lankaa kului 42 kokoisiin sukkiin  180g. Lanka oli tasalaatuista ja pehmeämpää kuin 7-veljestä. En tiedä miten käytössä kestää ja nyppääntyykö miten kovin.




Sukan rakenne oli aika mielenkiintoinen. Kirjoneuleen jälkeen taakse neulottiin resoria ja edessä kavennettiin joka toisella kerroksella. Tuli aika jalkaan istuvan näköiset sukat. Positiivista oli myös, että terässä oli vain 13 silmukkaa puikoilla, joten tuli kapeammat kuin yleensä käytetyllä silmukkamäärällä.


Laitoin jo puikoille lisää sukan alkuja. Ja onhan tuo yksi villapaitakin kesken mutta jotenkin ei nyt nappaa isojen kirjoneulekuvioiden laskeminen. 

Huomenna alkaa kässäkoulussa kudonta ja ajattelin kaivella varaston kätköstä langat huiviin tai pellavasta voisi kutoa kaitaliinankin. Katsotaan mitä sitä keksii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti