lauantai 5. maaliskuuta 2022

Gimsteinn

 Vihdoinkin valmista ! Näin pitkään ja hartaasti en ole tehnyt mitään neuletta. Purkukertojakin taisi olla parhaimmillaan peräti neljä. Kaarroke ja toinen hiha valmistuivat purkamatta. Gimsteinn tarkoittaa islanniksi jalokiveä ja lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Kavennukset ovat oikeassa kohdassa ja koko on sopiva. Kannatti siis purkaa ja tehdä.


Malli on Johanna Vaurio-Teräväisen käsialaa. Lankana on islanninvilla Lettlopi. Minä metsästin lankoja eri kaupoista vuoden, että sain oikeat värit. Kyllä kannatti.



Neuloin puikoilla 4,5. Kainalot päättelin kolmen puikon päättelyllä. Tuli tosi siistit helposti tällä tekniikalla. 

Mallitilkku olisi kannattanut neuloa koska ohjeen mukaan minulle sopiva koko olisi ollut XL ja L- koko oli sopiva. Vertasin silmukkalukuja neulomaani villapaitaan jotta sain jonkinlaista käsitystä koosta.

Lankaa kului 690g. Neuleen viimeistely kastelemalla jää kesään. Kuivaminen kun kestää sisällä monta päivää. Kasteleminen tekee neuleesta pehmeän. Olen villapaidasta huomannut että karkeus vähenee kastelemisen ja käytön myötä.

Ja sitten taas kohti uusia neuleita ja haasteita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti