"Metsä ympärillä on pehmeä ja hämärä. Tuoksut, värit ja äänet sekoittuvat toisiinsa, maailma ympärillä katoaa ja olet osa metsää. Vai onko metsä osa sinua? Et enää tiedä. Haluat vain sulkea silmäsi ja kadota."(Jenna Kostet)
" Suomalaisessa kansanperinteessä metsänpeitto on myyttinen tila, johon metsään harhaillut saattaa joutua. Metsänpeittoon joutunut ei tiedä missä on, eivätkä etsijät pysty löytämään häntä. Uskomuksen mukaan metsänpeitosta pääsee pois kääntämällä vaatekappaleensa nurinpäin tai kurkistamalla jalkojensa välistä. Osa metsänpeittoon joutuneista palaa takaisin, osa katoaa iäksi." ( Jenna Kostet)
Olin alunperin suunnitellut neulovani paidan tummansinisenä mutta onneksi päädyin vaaleampaan pohjaväriin. Villapaidasta tuli mielestäni tosi ihana. Lankana oli Lettlopi ja sitä kului yhteensä 570g. Tein hieman eri mitoilla mitä ohjeessa oli. Jännitin kyllä tehdessä pohjavärin riittävyyttä, kun minulla oli lankaa varattuna 500g ja ohjeessa oli 600g, mutta hyvin riitti.
Kainalosaumat neuloin simuloinnin sijaan kolmen puikon päättelyllä. Tekniikkaan löytyy hyvin ohjeet googlettamalla ja se oli tosi kätevä tapa päätellä kainalosauma. Edellisessä islantilaispaidassa olen joutunut jo korjaamaan kainalosaumoja kun lanka oli nähtävästi liestynyt ommellessa. Tällä tekniikalla tuleekin vahvempi sauma.
Paita valmistui viikossa ja kastelemisen teen vasta kesällä. Edellinen paita kuivui sisällä kolme vuorokautta. Otan paidan kuitenkin käyttöön seuraavilla pakkasilla vaikka se karhea onkin.
Karanneet havut neuloin molempiin hihoihin ja tietysti eri kohtiin.
Molemmat islantilaiset maailman synty ja metsänpeitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti