Sain toimeksiannon neuloa kahdet villasukat unikkokuviolla. Tai kysymys esitettiin että onnistuuko? Otin sen haasteena vastaan ja tietysti onnistuu. Jos ei ole taitoa niin opetellaan.
Lankana oli 7-veljestä ja kuvion löysin googlaamalla yhdestä blogista. Siinä neuvottiin neulomaan kuvio tikapuu tekniikalla. Tällöin kuvio ei kiristä eikä langankierrot näy päällepäin. Sopii hyvin isojen yhtenäisten pintojen neulomiseen. No opettelin sitten uuden tekniikan. Ja oli muuten hidasta ja työlästä neulottavaa. Otin aikaa kuinka kauan meni yhden varren neulomiseen ja tulos oli 8 tuntia. Nilkan resorista kärkeen neulomiseen meni 3 tuntia sisältäen päättelyn. Piirsin myös kuvion isolle ruutupaperille, kun tulostetusta versiosta oli vaikea laskea. Sekasin meni laskut välillä kaikesta huolimatta.
Valkoiset ovat kokoa 40 ja lankaa kului 170g. Harmaat kokoa 38 ja lankaa meni 169g. Varren pituus on 28cm.
Sen verran työlästä oli tikapuilla neulominen etten ihan äkkiä samanlaisia sukkia neulo. Vartta neuloessa oli pakko lukea kuviota koko ajan eikä edes tv:n katsominen samalla onnistunut.
Nyt polttelisi villapaidan neulominen. Kävin eilen lankakaupassa etsimässä Lettlopia mekkoa varten. Kuviovärejä löysin muutaman kerän mutta pohjaväri sekä vaaleanpunainen väri ovat vielä haussa. Lankakauppias oli sitä mieltä,että lottovoitto osuu kohdalle helpommin, kuin vaaleanpunainen lankakerä. Täytynee jatkaa metsästystä ja laittaa lotto vetämään.
Ihanaa syksyistä ja sateen hämärtämää sunnuntaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti