Sain keväällä yhdeltä asiakkaalta lahjaksi kerän Novitan Louhetar - sukkalankaa. Pohdiskelin sitten, että minkälaisella mallilla sukat itselleni neuloisin. Ainut kriteeri oli että yhden kerän on riitettävä sukkapariin. Sattuipa sitten silmiini jossakin neuleryhmässä kyseisestä langasta neulotut Soulmates-sukat ja siinähän se sitten malli olikin. Olin nimittäin joskus mallin nähdessäni ajatellut neulovani sen.
Ohje sukkiin löytyy Suuri suomalainen toivesukkakirja miesten sukat - kirjasta ja suunnittelija on kukapa muukaan kun Niina Laitinen.
Neuloin sukat puikoilla 3,25 ja lankaa kului 80g kokoon 37. Varren pituus on 18cm. Langan koostumus on 62% villa, 21% polyamidi ja 17% puuvilla.
Sukat ovat aika napakat mutta luulen niiden löystyvän käytössä koska puuvilla antaa aina jonkunverran periksi. Malli oli helppo ja nopea neuloa. Sen oppi äkkiä muistamaan ulkoa.
Olipa kiva hellepäivien projekti kun varjossa oli vähintään 32 ja enintään 34 astetta. Oli pikkasen kuuma neuloessa mutta valmista tuli. Kaipa tähän kuumuuteenkin alkaa tottua. Ja mitähän seuraavaksi hellepäiväksi ottaisin puikoille vai purkaisinko joitakin käyttämättä jääneitä puseroita ja takkeja? Pitänee aamulla kuulostella minkälainen inspiraatio on..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti