Kylmä talvi innosti neulomaan lyhyen villahameen, jota voi käyttää ulkona housujen päällä. Pakkasilla työmatkaa kävellessä oli vilu reisillä monena aamuna.
Taito Itä-Suomi julkaisi Nestorin päivänä uuden Saimaa-neulemalliston, joka on suunniteltu neulottavaksi suomalaisen lampaan villasta kehrätystä langasta. Langan nimikin on tietysti Saimaa.
Tilasin tekemispaketin verkkokaupasta jo tammikuussa. Paketti oli ollut niin suosittu, että se olikin loppuunmyyty harmaan värin osalta. Odottelin sitten muutaman viikon että saivat uuden erän lankaa myyntiin. Ja tulihan se tekemispaketti viimeinkin pakattuna ihanaan kukkakassiin. Kylläpä oli ihana automaatista paketti noutaa.
Neuletuntuma oli aivan erilainen kuin värjätyissä langoissa. Lanka oli karkeaa mutta kuitenkin samalla pehmeää. Ja hieman takkuista neulottavaa. Ei luistanut puikoilla yhtä liukkaasti kuin muut langat. Hameesta ei kuitenkaan tullut paksua, peltisen tuntuista pökkelöä vaan ohuehko ja laskeutuva.
Nyt sataa silkkaa vettä. Kyllä ärsyttää tuo sään muuttuminen. Pakkasia odottelen tulevan, että voisin hametta testata vielä näillä lumilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti