keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Olisinpa sylissäsi -huivi

 Taito-lehden nettisivuilla oli ennen joulua yhteisneulonta, jonka ohjeen olivat suunnitelleet Villapesuohjelman siskot Katri ja Pirjo. Ennen joulua ei ollut aikaa aloittaa huivin neulomista ja ajattelinkin, etten tee huivia ollenkaan. Tammikuun pakkasilla katsoin Villapesuohjelmaa youtubessa ja Pirjo oli laittanut huivin hartioilleen. Huivi näytti niin hyvältä että päätinkin  aloittaa sen neulomisen.

Mietintään meni tietysti että mistä langasta? Jo vuosia oli yksi tummanharmaa Roosanauha-sukkalanka vyyhti pyörinyt lankakorissa. Siitä se sitten lähti. Läksin Taito-kaupasta hakemaan Pirkka-lankaa väreissä oranssi ja valkoinen. Siitä se sitten taas lähti. 

Huivi oli aika monimutkainen neuloa ja purkamistakin tuli tehtyä jonkun verran. Olisi ehkä kannattanut lukea jokaisen etapin ohje alusta loppuun ennen kuin alkaa neulomaan. Uutta tekniikkaa tuli opittua paljon; mosaiikkineule ja yksi tapa neuloa i-cordia. Se i-cord aiheuttui purkoosin, kun en tietenkään tehnyt ohjeessa neuvotulla tavalla vaan menin nettiin katsomaan videon, jossa se tehtiinkin eritavalla. Eihän siitä  hyvää tullut vaan purettava oli ja tehtävä ohjeen mukaan. 



Kastelin valmiin huivin kylmässä vedessä ja pingotin sen rautojen avulla. Huiviin tuli pituutta ja leveyttä lisää.


Pirkka-lanka oli oikein passeli lanka tähän työhön. Neuloin huivin puikoilla numero 4 ja lankaa kului jokaista väriä vajaa vyyhti. Huivin paino on 253g.


Henkarissa näkee miten huivi asettuu hartioille. Ohjeessa oli nerokkaasti tehty lisäyksiä siten, että huivi pysyy hyvin hartioilla ilman mitään kiinnitystä.



Nurjapuoli näyttää tuollaiselta. Huivista tuli kyllä aivan ihana. Kannatti neuloa ja välillä purkaakin.


Nyt tuli sellainen olo että puikoille päätyy vaihteeksi pienempiä töitä. Kaivoin esille syksyllä tilaamani pipon tekemispaketin ja aloitin neulomaan sitä. Kävin Taito-kaupassa hakemassa vaaleanpunaista Teetee Sallaa sukkia varten ja ostin samalla tekemispaketin Ketun lenkki - lapasiin. Olin pakettia ihaillut jo verkkokaupassa mutta sillä kertaa en raaskinut sitä tilata.


Ajattelin, että maaliskuussa ei tule lankaostoja, mutta tulipa kuitenkin muutama sata grammaa ostettua. Jospa huhtikuu ja toukokuu meneekin sitten varastojen aarteilla.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Pässinpökkimä villahame

 Kylmä talvi innosti neulomaan lyhyen villahameen, jota voi käyttää ulkona housujen päällä. Pakkasilla työmatkaa kävellessä oli vilu reisillä monena aamuna. 

Taito Itä-Suomi julkaisi Nestorin päivänä uuden Saimaa-neulemalliston, joka on suunniteltu neulottavaksi suomalaisen lampaan villasta kehrätystä langasta. Langan nimikin on tietysti Saimaa.

Tilasin tekemispaketin verkkokaupasta jo tammikuussa. Paketti oli ollut niin suosittu, että se olikin loppuunmyyty harmaan värin osalta. Odottelin sitten muutaman viikon että saivat uuden erän lankaa myyntiin. Ja tulihan se tekemispaketti viimeinkin pakattuna ihanaan kukkakassiin. Kylläpä oli ihana automaatista paketti noutaa.


Tein hameen suurimman koon mukaan jossa lantion ympärys oli 108cm. Hameesta tuli juuri sopiva. Lankaa kului 245g. 

Neuletuntuma oli aivan erilainen kuin värjätyissä langoissa. Lanka oli karkeaa mutta kuitenkin samalla pehmeää. Ja hieman takkuista neulottavaa. Ei luistanut puikoilla yhtä liukkaasti kuin muut langat. Hameesta ei kuitenkaan tullut paksua, peltisen tuntuista pökkelöä vaan ohuehko ja laskeutuva.


Saimaa-mallistossa on tosi ihania malleja. Ja hameestakin tuli aivan ihana. Suosittelen taitoshop.fi tekemispaketteja. Siellä on aivan ihania villapaitojakin... Nyt on kyllä hillittävä itsensä ja neulottava jo olemassa olevat langat pois. Maailmasta kun ei nuo ihanuudet lopu ja uusia ihanuuksia tulee vastaan lähes päivittäin. 

Nyt sataa silkkaa vettä. Kyllä ärsyttää tuo sään muuttuminen.  Pakkasia odottelen  tulevan, että voisin hametta testata vielä näillä lumilla.



sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Meni niinkuin Strömsössä

 Strömsö kaarrokepaitoja alkoi ilmestyä somen neuleryhmiin mitä kauneimmissa väreissä. Lankana oli islanninvilla Lettlop. No tilannehan on islantilaisten lankojen suhteen se, ettei niitä saa oikein mistään. Ovat niin suosittuja että raaka-aine alkaa olla Islannissa loppu. Voi lammas raukkoja. Kulkevat varmaan ihan kylmissään kun villat viedään nopeammin kun mitä ehtivät kasvattaa. 

Somessa oli kuvia paidoista, jotka oli neulottu muista vastaavista langoista. 7-veljestä lanka on yksi Lettlopia vastaava. Ja sitähän tästä taloudesta löytyy. Myös suomenlampaan villaa voi käyttää.

Yhtenä aamuna se sitten välähti mieleen että mitä sitä uutta lankaa lähteä ostamaan kun säilöstä löytyy yhdet tunikan purkulangat. Koska tunika oli palmikkoneuletta niin lankaa oli reilusti ja sitten vaan puseroa puikoille. Kokoa arvoin ja päädyin tekemään isomman koon silmukoilla. Jos olisin neulonut paidan suuremmilla puikoilla olisi pienempi koko riittänyt. Nyt neuloin resorit kolmosen puikoilla ja muuten 3,5 koolla.

Valmiin puseron koko vastaa mitoiltaan L-kokoa vaikka silmukkamäärä oli XL:n mukaan. Puserosta tuli aivan sopiva hihan pituuksia myöten. Lankavarasto hupeni vain 75g kun purkulankoja ei lasketa. Puseron kokonaispaino on 612g.

Toinen valmistunut työ on Novitan hiihtoloma-kal lapaset. Neulominen kesti kolme viikkoa ja ohjeen pätkä ilmestyi aina maanantaina ja perjantaina. Olihan taas varsinainen tiiraaminen kun kirjoneulekaavioista yritti saada puhelimesta selvää. En tykkää. On jotenkin työlästä.


Lankana oli 7-veljestä ja sitä kului 85g. Lapaset ovat väritykseltään aika jouluiset mutta olivat niin kivat neuloa että jollakin toisella väriyhdistelmillä voisikin neuloa toisen parin. Odotan vaan että Novita tekee ohjeesta tulostettavan version.



Uuttakin tuli opittua. Reunassa oleva Latvialainen reunus. Ei ollut vaikea tehdä.

Seuraavaksi puikoille lähtee työ näistä langoista.


Ja se mitä lähtee syntymään on tämän talven suuri hitti villapaitojen ohella. Siinäpä vihje seuraavasta postauksesta.