lauantai 23. kesäkuuta 2018

Tulpukat

Jämälankojen tuhoaminen jatkuu. Nyt puikoille pääsivät Tulpukat, joiden ohje löytyy sukkasirkuksen sivuilta. Jälleen ajatuksena oli, että kaikkien käytettävien lankojen on löydyttävä jämälaatikosta.

Koko 40             
Lankaa kului 230g
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 3,5            
Ohje oli aika kinkkinen ja meinasinkin heittää puikot nurkkaan, kun  muutaman kerran jouduin purkamaan. Sitten aloin säveltelemään omiani enkä noudattanut ohjetta, jolloin alkoi neulominen sujua ja sukatkin valmistua. Neuloin molempia sukkia saman aikaisesti, jotta värilliset langat  varmasti riittäisivät.



Ihan hauskat sukat valmistuivat. Jämälankalaatikosta löytyy vieläkin lankaa useampaankin sukkapariin, mutta seuraavat ovat jotakin muuta kuin kirjoneuletta. Näiden sukkien joitakin kuvioita voisi hyödyntää jossakin toisessa projektissa, kun ovat niin kauniita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti