lauantai 9. syyskuuta 2017

Raitasukkia

Elossa ollaan vaikka päivityksiä ei ole tullutkaan tehtyä. Syynä on ollut salainen testineulonta. Ilmoittauduin testineulomaan erään tulevan sukkakirjan malleja ja yhdet sukat sain neulottavaksi. Neulonta aika oli rajallinen ja sukat melkoisen vaativat neuloa. Samalla piti pongata ohjeessa olevat virheet/ puutteet. Mukava projekti kaiken kaikkiaan.  Kirjoittelen sukista sitten kun kirja on julkaistu.

Perussukkia ryhdyin neulomaan melkein urakkatahtiin, kun olin testineulonnat saanut tehtyä. Lankana sukissa on 7-veljestä raita. Ruskea on tämän syksyn värejä ja muut kerät kaivoin varastojen kätköistä.

   Koko: 42                
Silmukoita:52      
Puikot: 3½          
Lankaa kului 116g 

Koko: 36          
Silmukoita: 44  
Puikot: 3½        
Lankaa kului 82g

Koko: 37          
Silmukoita: 48  
Puikot: 3,25      
Lankaa kului 92g
Vaihteeksi oli ihan mukava tehdä perussukkia. Valmistui nopeasti TV:n katselun ohessa.




Tein löydön paikallisesta kangaskaupasta.


Siellä oli myynnissä parsintasieniä. Sain viimeisen kappaleen. Nyt vaan opettelemaan parsimista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti