sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäsukat ja muutakin rojektia

Novitan kesä 2017 lehdessä oli sukkamalli, jonka nähdessäni heti tiesin mistä langasta sukat tekisin.


Lankana on Novitan puro batik, jota oli varastoihin jäänyt yksi kerä. Lanka on 100% akryyliä. Ihan miellyttävän tuntuista neuloa eikä jalassakaan hassumman tuntuista mutta sukat virahtava käytössä aika paljon. Pesussa kyllä palautuvat alkuperäisiin mittoihin. Neuloinkin sukat kolmosen puikoilla, joten niistä tuli aika napakat. Sukat ovat kokoa 37 ja lankaa kului 72g.

Tulipahan sitten taas sorruttua lankamaailman tarjoukseen. Tilasin merinovillaa 450g huiveihin.


Kuljin koko viime talven Ferner wollen langasta neulomani huivi kaulassa ja huivi oli ihanan lämmin ja sopivan ohut takin alla pidettäväksi. Aivan ihanaa lankaa.

Somessa alkoi yhteisneulonta "neulo meiän kaa", jossa tehdään joku Heidi Alanderin (Jyväskylälinen neulesuunnittelija) suunnitelema työ. Minulla on ollut muutaman vuoden varastoissa lanka varattuna Titanium-huiviin. Osallistuin yhteisneulontaan ja nyt on huivia tulossa.


Kohta pääsen jo reunapitsin kimppuun.

Ideoita erilaisista neuleprojekteista on heräillyt jos jonkinlaisia. Onneksi viikon kuluttua alkaa kesäloma. Sitten on aikaa suunnitella ja toteuttaa suunnitelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti