sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Adventtisukat


Näin joulun alla netistä löytyy erilaisia joulusukkakalentereita. Niiden ideana on, että ohjetta julkaistaanpieni pätkä päivittäin ja jouluaattona on valmiina uusi sukkapari. Osallistuin viime vuonna joulusukan neulomiseen ja ilmoittauduin myös tänä vuonna Niina Laitisen joulusukkakalenteriin. Kävi vaan hieman köpelösti joulukalenterisukkien kanssa. Neuloin eilen kolmen päivän ohjeet puolikuolleena väsymyksestä ja niinhän siinä sitten kävi, että olin tehnyt väärällä silmukkamäärällä. En tykkää tiirata ruutupiirroksia tabletilta kun laskeminen käy jotenkin silmiin. Virhe jäikin sitten aikaisemmin huomaamatta. Tänään aloitin neulomista niin nytpä eivät kuviot täsmänneetkään. Purkuun meni. Mietin jo koko projektin jättämistä kesken mutta ehkäpä ahkeroin tänään ja huomenna sukat ajantasalle.

Sweet things -blogissa alkoi viime sunnuntaina adventtisukan neulominen. Ohjetta tulee pätkä sunnuntaisin ja 4. adventtina sukat ovat valmiit. Aloitin myös tämän sukan eilen ja tänään olen taistellut tiimalasikantapään kanssa. Muutaman kerran olen kantapäätä tehnyt ja purkanut. Aina toiseen reunaan jää reikä 3. ja 4. puikon väliin ensimmäisellä kerroksella, kun aloitetaan sukan terän neulominen. Lopuksi parsin reiän kiinni. Sillähän siitä päästiin.




Viikolla voisi aloitella paria tälle sukalle. Kuvio on kaunis. Tiimalasikantapään ystävää minusta ei vieläkään tullut. Kunhan sukka on valmis niin sitten näkee miten istuu jalkaan.




Novita knitsin sivuilta löytyy myös sukkakalenteri. mietin, että alkaisikohan sitäkin tekemään. Riippuu nyt joukusukkakalenterin sukkien tekemisestä miten ehtii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti