lauantai 29. maaliskuuta 2025

Boogie huivi

 Sain vihdoinkin neulottua muutama vuosi sitten Butik Frillasta tilaamani tarvikepaketin. Huivi neulottiin käsin värjätyistä Sulo merino minivyyhdeistä. Neuloin huivin hieman leveämmäksi, koska jätin tupsut päihin tekemättä. 

Lanka oli ihanan pehmeää ja työ eteni nopeasti 3,5 puikoilla. Laskea sai kerroksia ja lisäyksiä/ kavennuksia lähes koko neulomisen ajan. Lankaa kului 100g. Toisaalta oli aika tylsää neuloa ainaoikein neuletta.



En ole vielä kastellut huivia. Ohjeessa oli, että se viruu pituutta, kun sen kastelee.

Ostin tammikuussa Saimas Spinneryn pop upista huivilangat ja tänään Lankapuoti Tiukulan pop upista myös pari vyyhtiä. 



Huhtikuu voisikin olla huivikuu ja neuloisin erilaisia huiveja. 

Keskeneräisenä on kirjoneulepusero, jonka aloitin elokuussa. Sitä neulon huivien rinnalla. Ja onhan minulla nuo mekkolangatkin tuossa odottamassa. Tekemistä riittää mutta se on ihanaa.


  

lauantai 22. maaliskuuta 2025

Pitkä villatakki

 Nyt alkoi näitä neuleita valmistumaan. Tätä takkia olen neulonut yli kuukauden.  Takki on neulottu ohuesta Pirkka-langasta puikoilla 2,5. Koko on M. Tein takin tuttavalle hänen toiveidensa mukaan. Toiveena oli tummanharmaa ohuehko, v-pääntie, raglanhihat ja pituus kainalosta helmaan 60 cm. Siitä se sitten lähti armoton neulominen ja lopputulos on tällainen.






Ainoat ommellut saumat ovat kainalossa, muuten  takki on neulottu yhtenä kappaleena. Oli aika hidasta neuloa ohuesta langasta ohuilla puikoilla.

Lankaa kului vajaa 500g. Nyt vaan toivon että koko on sopiva. Liotin valmiin työn etikkavedessä ja se tasoitti neulepinnan.

Nappien hankinta oli työlästä, kun missään kaupoissa ei löytynyt mustia tai harmaita oikean kokoisia nappeja. Nämä mitkä löysin ovat sinertävän harmaat vaikka näyttivät kaupassa tummanharmailta. Pienet on myymälöissä valikoimat kun kaikki on siirtynyt verkkokauppoihin. 

perjantai 21. maaliskuuta 2025

Pitkästä aikaa täällä taas

 Viimeisimmästä postauksesta on kohta kuukausi aikaa. Joutilaana en kuitenkaan ole ollut. Erinäisiä töitä on ollut työstössä ja nyt on osa tullut valmiiksi.

Aikuisten käsityökoulussa oli viimeinen kokontuminen eilen. Kaksi viimeistä kertaa oli varattu hopeatöille eli teimme hopealangasta spiraalin, jonka sahasimme lenkeiksi. Lenkeistä punottiin ketju. 


Spiraali veivin vieressä. 


 
Minulla oli kotona hopealankaa, jonka paksuus oli 0,6mm. Yleensä käytetään 0,8mm lankaa. Oli hieman haasteita sahauksen kanssa, kun ei meinannut  nähdä. Punominen onnistui hyvin kotona päivänvalossa. Ryhmässä oli hankaluuksia muillakin näkemisen kanssa, kun oli pieniä lenkkejä ja huono valaistus.

Koruista tuli hyvät. Käytin toisessa korussa vuosia sitten työstämäni hopealusikan. Jäi silloin kesken, kun ei ollut lenkkejä valmiina.




Toiseen rannekoruun laitoin karneoleja, kun muuten eivät lenkit olisi riittäneet. Lanka, jonka olin varannut, ei riittänyt kuin neljään helmeen.

Eilen tein vanerikorviksia. Oli kyllä kivaa hommaa.


Aikuisten taiteen perusopinnot ovat nyt dokumentaatiota ja todistusta vaille valmiit. Niin se vaan kolme vuotta mennä hurahti erilaisia tekniikoita opetellessa.