sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Juhannussukat

 Juhannuksena oli aikaa neuloa ja neuloin tasavuosia juhanuksena täyttäneelle ystävälle kesäsukat. Lankana on Regia cotton coctail color , jonka koostumus on 72% puuvillaa, 18% polyamidia ja 10% polyesteriä. Puikot olivat kantikkaat nro 3.


Sukat ovat kokoa 39 ja lankaa kului 40g.

Valmistuneiden käsitöiden osalta on ollut hiljaiseloa kun kaikki on keskeneräisenä. Menin töihin kesäkuun alussa ja työpäivien jälkeen on takki ollut niin tyhjä ettei pakollisten kotihommien lisäksi ole edes jaksanut neuleeseen tarttua. Tämä kesä menee sitten näissä tunnelmissa. Ideoita kuitenkin on pääkoppa täynnä mutta aikaa ja energiaa niiden toteuttamiseen ei ole juuri nyt riittävästi.

Muutama otos juhanuksen kukista ja kukkivasta orkideasta.




sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Opintoretkellä

Teimme koko viime viikon kouluhommia etänä. Jo talvella päätimme tehdä etäviikolla omatoimisen opintoretken. Osa luokkakavereista jätti varojen puutteessa lähtemättä, kun kustannukset oli jokaisen maksettava itse. Lopulta lähti yhden auton verran innokkaita opiskelijoita kohti uusia seikkailuja.

Ensimmäinen kohteemme oli Puumalassa sijaitseva kehräämö SaimasSpinnery. Olin varannut meille tutustumiskierroksen kehräämön toimintaan, jonka kesto oli tunti. Kierros oli niin mielenkiintoinen ja kyselimme niin paljon, että se kestikin puolitoista tuntia.






Ja kehräämön myymälässä pyörittiin ainakin puoli tuntia. Oli kuin karkkikauppa.





Kehräämöltä suuntasimme kohti Puumalan satamaa ja kahvikupposen äärelle sulattelemaan nähtyä ja koettua.


Sitten matka jatkui maisemia ihaillen kohti Mikkeliä ja Tertin kartanon lounasta.




Lounas oli todella hyvä ja puitteet myös. Vatsat killillään läksimme  käymään Pirtin kehräämöllä.


Kehräämön myymälä oli täynnä ihania lankoja ja värejä sekä kauniita mallineuleita.


Viimeisenä kohteena oli Kenkäveron myymälä. Eksyttiin myös Pauliina Rundgrenin myymälään, josta jokaiselle taisi tarttua mukaan teetä.



Ostokset olivat hyvin maltilliset tällä kertaa. 




Tapasimme myös muutaman lampaan.


Hän rakasti piileskellä nokkospuskassa. Taitaa olla ujon sorttinen.


Nämä oli rohkeita mutta eivät määkineet yhtään.


Meillä oli todella antoisa ja kiva opintoretki. Suunniteltiin jo syksyksi uutta reissua.