tiistai 27. helmikuuta 2024

Erilaisia kansanomaisia nauhoja

 Opettelimme koulussa erilaisten kansanomaiseen nauhojen kudontaa. Alussa oli melkoisen vaikeaa. Pirtanauhan kudonta oli minusta vaikeampaa kuin lautanauha. Kokeilin kevyemmällä pirralla ja sillä oli helpompi kutoa.



Lautanauhojen kutominen taas on hyvin matemaattista. Siinä saa laskea koko ajan. Ehkäpä se tekeekin kutomisesta jotenkin mielekästä.


Kokeilimme myös kumihimoa, jolla saa aikaiseksi nyöriä.

Ja perinteistä virolaista sydännauhaa.


Nauhoja voi käyttää vyönä tai laukun hihnoina. Mikä estää ompelemasta koristeeksi vaatteeseen kuten muinoin on tehty. Lautanauhojen historia on hyvin mielenkiintoinen. Kuuntelin aiheesta luennon ja nauhat taisivat viedä mukanaan.

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Raita-kolmiohuivi

 Helmikuun huivikuu saldona taitaa olla yksi valmistunut huivi. Raita-kolmiohuivi neulottiin Lana Grossa silkhair-langasta, jonka koostumus on 70% mohairia ja 30%silkkiä. Huivi neulottiin puikoilla nro 4. Lankaa kului 75g.

Olipa muuten varsin haastavaa ja hidasta neulottavaa langan ohuudesta johtuen. Myös puikkojen paksuus toi omat haasteensa neulomiseen. Paksut puikot ja ohut lanka onkin varsin työläs yhdistelmä neulottaessa. Työ ei solju puikoilla vaan jokainen silmukka on neulottava keskittyneesti.

Langat ja ohjeen tilasin Taitoshop-verkkokaupasta. Huivi on kyllä ihanan pehmeä ja ylellisen tuntuinen. Tekisi mieli kokeilla jonkin muun merkkistä silkki-mohairia ja sen neulottavuutta. Onko materiaalille ominaista sähköisyys  ja takertuvuus kaikissa langoissa. Lanka oli myös epätasaista paksuudeltaan. 

Valmiista huivista tuli ihan hyvä ja lankakin meni tarkkaan eikä jämiä jäänyt.


Huivia en ole kastellut ja pingottanut.


lauantai 24. helmikuuta 2024

Jämälankakekkereillä

 Sopivasti loman aluksi paikallinen Taito-keskus järjesti kurssin jämälankakekkerit. Aiheesta kirjan kirjoittanut Veera Jussila perehdytti meidät jämälankojen hyödyntämiseen erilaisissa neuletöissä. On nimittäin ekologista käyttää pois kotona pyörivät langat ennen uusien ostamista. Paljon uutta tietoa tuli kokeneillekin neulojille ja oli tosi mukava iltapäivä. Ulkona satoi vettä ja oli harmaata mutta kurssilla oli mukavan rento meininki.





tiistai 20. helmikuuta 2024

Ranteenlämmittimet

 Helmikuu on kulunut käsitöiden osalta kouluhommeleita tehdessä. Olen tuhrannut aikaa kinnasneula-tekniikan parissa. Olen tekniikan osannut mutta aktiivisesti unohtanut. Opettelemiseen kuluikin tuhottomasti aikaa ja loputuloskaan ei vielä itseäni miellytä. 

Koulussa aloitettiin ranteenlämmittimiä ja viikonloppuna sain ne vihdoin valmiiksi. Ja nehän aivan vilisevät virheitä. Pahimpien virheiden peitoksi kudoin lautanauhaa. Lankana oli 7-veljestä,joka on liian paksua koristenauhan kutomiseen. Kassin hihnaksi tai vyöksi olisi sopivan paksua. Lankaa kului yhteensä 32g




Aloittelin kintaitakin mutta ne epäonnistuivat täysin. Tekniikkaa on harjoiteltava vielä paljon. Ja purkaminen on todella hidasta,joten kintaan tekeleet eivät valmistu koskaan. Lankakin loppui kesken. Onpahan mallina epäonnistuneesta,jos joskus kurssia aiheesta pidän.




Minulla on Pirtin-kehräämön neulakinnas-lankaa yksi vyyhti, joten seuraavat kintaat teen siitä. Jospa tulisi siistimpi pinta.