Syyskuu on jo puolivälissä ja säikähdin ettei tässä kuussa valmistu mitään neuletta. Himmeli-sukkia neuloin pari viikkoa, kun ohje oli melkoisen konstikas. Neulomiseen oli keskityttävä ja ruutupiirrosta piti seurata tarkasti. Muutaman kerran jouduin purkamaan kun olin väärällä rivillä. Vihdoinkin sain sukat valmiiksi ja upeiltahan ne näyttävät.
Sukat on suunnitellut Mia Sumel, jolla on Sukkasirkus niminen sivusto ja verkkokauppa. Olen kuulunut sirkus - klubiin useita vuosia ja nämä sukat olivat syyskuun klubiohje. Olivat ensimmäiset sukat jotka klubin ohjeilla neuloin.
Lankana oli 7-veljestä ja puikot olivat resorissa kokoa 3 ja muuten 3,5. Lankaa kului 226g. Sukat ovat kokoa 38.
Nyt voinkin aloitella seuraavaa rojektia. Inspiraatio tuli viime viikonloppuna, kun katsoin syksyisiä kässämessuja netissä lähetyksiä. Ja siihen liittyen virittelin eilen kerijälaitteen ja vanhat, kirpparilta ostetut sirkansääret eli vyyhdinpuut tai kerinlehdet, millä nimellä niitä haluaakin kutsua. Kaksi vyyhtiä onnistuin kerimään ja työ sujui kuin tanssi. Kolmannen vyyhdin kohdalla vyyhdinpuut hajosivat ja vyyhti tippui. Katastrofi olikin valmis ja sitä vyyhtiä kerin yli tunnin. Tilaus uusista vyyhdinpuista lähti välittömästi. On se keriminen niin paljon nopeampaa apuvälineillä.
Pikkasen levähtivät eikä vyyhdit pysy mukana vauhdissa.