Langan rytmi - ryhmässä alkoi pääsiäisenä kotoilusukkien yhteisneulonta. Mallin on suunnitellut Sari Suvanto. Sukat ovat sisällä pidettävät ja ruttuvartiset. Sukkien malli näytti kivalta joten kaivelin laatikoista taas kerän loppuja ja annoin puikkojen kilistä.
Lankana oli ohjeessa Pirtin kehräämön Teku-sukkalanka mutta neuloin seiska veikasta. Olisi minulla ollut vyyhti Tekua mutta teen siitä jotakin muuta. Puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin kahta sukkaa yhtäaikaa perinteisillä metallipuikoilla ja kyllä kävi sormiin. Hiilikuituiset puikot ovat kyllä mielestäni miellyttävämmät neuloa. Ovat kevyemmät ja muutenkin käteen sopivammat.
Lankaa kului kokoon 37 168g. Pohjaväriä oli 130g ja se meni aika tarkkaan kaikki.
Nyt taitaa yhteineulonnat jäädä vähäksi aikaa tauolle. Somessa on ainakin kolme sukan neulontaa nytkin menossa. Nyt on mielessä muutama muu työ. Ja huomenna on mentävä puikkokauppaan kun on tarve 120cm pitkälle nelosen pyöröpuikolle.