Neuloin sitten kolmannen Nancy-kirjoneuletakin. Ostin langat vuosi sitten helmikuussa alennusmyynnistä, kun olivat puoleen hintaan. Joulupyhinä aloitin sitten neulomisen. Takki olisi valmistunut nopeamminkin mutta steekkaus ja napituskaitaleiden neulomisen alkuun pääseminen hieman viivästytti valmistumista. Tiesin jo ennakkoon mikä työmäärä siihen sisältyy.
Tällä kertaa neuloin kaikki viisi steekkaus silmukkaa nurin. Oli helppo koneella ommella tikit, joiden välistä leikkasin, kun selkeästi erotti steekkaus kohdan. Suosittelen tätä tekniikkaa.
Napituskaitaleet, kauluksen ja peitelistat nurjalle neuloin valmiiksi ennenkuin leikkasin takin auki. Viimeistelyyn kului yksi sunnuntai kokonaan. Aikamoinen urakka. Napitkin sain kerrankin ommeltua heti eikä vasta parin vuoden kuluttua, kuten kävi edelliselle norjalaistakille.
Lankana oli Sandness Garnin mini alpakka. Takki on kokoa L ja lankaa kului 550g. Tähteeksi jäi 150g kuviovärejä eli 3 täyttä kerää. Pohjaväri meni kokonaan. Piti hieman napituskaitaleissa pihistellä että lanka riitti. Jos lankaa olisi ollut reilummin olisin neulonut kaitaleisin pari kerrosta enemmän.
Kuvasinpa vielä kaikki kolme takkia.
Ruskea ja viininpunainen ovat kokoa L ja harmaa XL.
Harmaata takkia olen pitänyt aivan hirveästi. Se on pakkasilla ollut päällä päivittäin. Ja kovasti olen saanut ihmisiltä kehuja ja ihasteluja. Vielä en ole uskaltanut laittaa sitä pesuun mutta keväällä ajattelin pesaista sen. Toivotaan vaan ettei kutistu.
Alpakka on materiaalina kyllä ollut käytössä ihana ja lämmin. Vahva suositus sille. Eikä kutita.
Nyt on uudet projektit puikoilla. Vähäksi aikaa jää nyt puseron neulominen ja keskityn vaihteeksi pienempiin töihin.