Marraskuisen harmaan lomaviikon päätin käyttää kudonnan parissa. Olen kutonut viimeeksi kangaspuilla lähes 30 vuotta sitten. Silloin tuli kudottua useita mattoja, raanu ja poppanaa. Osasin luoda loimen ja laittaa sen kangaspuihin sekä ymmärsin kaavioista lukea miten polkuset laitetaan ym. Aika oli tuonut unohduksen ja nyt olikin aloitettava kaikki muistelu alusta.
Aloitin paikallisessa Taitokeskuksessa kutomaan Polaris mattoa, jonka ohje löytyy Taito 5/2019 lehdestä. Loimen leveys on 100 cm ja kudon maton noin 170cm pitkäksi. Matto kudotaan trikookuteesta, jota jouduin tilaamaan Lankavalta. Ja kun kuteita ei päässyt katsomaan niin pohjakude loppuikin kesken. Taitokeskus teki oman tilauksen Lankavalle niin tilasivat samalla minullekin kudetta. Nyt vaan odotellaan paketin saapumista ja kutominen on tauolla.
Maton kuvion kutominen vaatii aikamoista tarkkuutta, ainakin tälläiseltä aloittelijalta, joka ei ole kutonut vuosikymmeniin. Polkusia on 6 kpl ja ensimmäisinä päivinä menikin purkamiseen enemmän aikaa kun valmiin pinnan kutomiseen. Aina se jalka oli lipasahtanut väärälle polkuselle ja virheen huomasin vasta muutaman sentin jälkeen. Ja taas purettiin. Ihmeesti sitä kuitenkin silmä harjaantui, kun useamman mallikerran oli kutonut ja kuviosta jo näki, jos oli tehnyt virheen.
Hyvin pääsi lomalla kyllä työasioista irti. Ei voinut ajatus karata tai sitten tuli virhe. Ja tarkkana ihmisenä mieluummin purin useitakin senttejä kuin katsoin virhettä.
Paikallisessa Taitokeskuksessa oli myös viime viikolla Pirtakangaspuu kurssi. Olin ilmoittautunut mutta jouduin perumaan osallistumiseni. Nyt kun viikon pyörin Taitokeskuksessa ja kude sattui sopivasti loppumaan, niin sain yksityiskurssin kudonnan saloihin.
Loimen luominen tapahtui tapin ympärille pirran läpi. Loimilankana on Novita Nalle.
Loimi on kierretty tukille ja seuraava työvaihe on niisiminen.
Alkusolmut tehty ja nyt voi aloittaa kutomisen.
Kutomista voi tehdä joko pöydän päällä tai sylissä. Kudoin myös lattialla istuen mutta viriö ei tällöin oikein auennut riittävästi.
Pirtakangaspuilla voi kutoa huiveja, liinoja, tyynykankaita tms. Itse aloitin huivin kutomista.
Onpahan tuo sukkula mennyt joissakin kohtaa väärästä välistä. Villalanka ei ehkä kuitenkaan ole loimilankana ihan paras mahdollinen, koska se takertuu kiinni toisiinsa ja viriö ei aukea kunnolla. Ehkä tiukkakierteisempi lanka olisi loimeen parempi valinta.
Kivaa kudonta on ja Taitokeskuksen neuvoja epäili, että minä vaihdan kohta neulomisen kudontaan. No, en ehkä ainakaan kokonaan. Pirtakangaspuita saamme pitää lainassa melkein joulukuun puoliväliin asti. Mitähän kaikkea sitä ehtiikään kutoa...
Suomen Kädentaidot messuilla on tänään klo 16 live-lähetys kudonnasta. Pitäneepä katsoa se, jospa ideoita saisi. Kiva, että messut ovat virtuaaliset niin niitä pääsee seuraamaan helposti kotisohvalta käsin. Suunnittelin vuosi sitten, että olisin tänä syksynä lähtenyt Tampereelle mutta nytpä ei tarvinnutkaan mennä. Messut tulivat kotiin. Kätevää.