sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Tulppaani -neulepusero

Novita-lehdessä 1/2020 oli kaunis kirjoneulepusero. Ajattelin ensin että ihailen puseroa vaan kuvasta. Novitapa laittoikin langoille hyvän alennuksen ja siinä sitten taas oltiinkin tilausta tekemässä.

Pusero neulottiin Nordic woolista, jota kului 605g kokoon L. Neuloin puseron kolme senttiä lyhyemmäksi mitä ohjeessa oli. Ohje löytyy täältä.


Koko on aika reilu ja pituus olisi voinut ollavielä muutaman sentin lyhyempi. Pusero oli mukava neulottava.

Nyt olen pähkäillyt että mitähän seuraavaksi ottaisi puikoille? Vaihteeksi voisi neuloa jotakin pienempää ja nopeammin valmistuvaa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Sytomyssyjä

Paikallinen syöpäyhdistys oli järjestämässä paikallisen Taito-keskuksen kanssa sytomyssy-kampanjan, jossa olisi talkoilla ommeltu myssyjä. No tämä vallitseva tilanne eristyksineen ja kokoontumiskieltoineen siirsi tapahtuman syksyyn. Kun minä en ole mikään ompelija niin ajattelinpa sitten osalistua omalta osaltani neulomalla puuvillalangasta myssyjä. Olen ollut tämän viikon vuosilomalla ja kun kaikki on peruttu paitsi kotityöt, lenkkeily, lukeminen ja neulominen , laitoin puikot suihkimaan.

Lankana myssyissä on Alize Bella puuvillalanka, jota sain neljä kerää syksyllä työkaverilta hänen siivotessaan nurkkiaan. Otin langat sytömyssyjen neulomista ajatellen. Näihin viiteen myssyyn kului lankaa 175g. Loput langat vien töihin askarteluja varten eli lankavarasto supistui 200g.




 Kokeilin hieman erilaisia pintaneuleita mutta jotenkin kirjavassa langassa ne eivät taas oikein päässeet oikeuksiinsa.


Nyt tehdään iloa tuottavia asioita kuten käsitöitä että vastustuskyky ja mieli pysyvät hyvinä. Somessa on alkamassa monta yhteisneulontaa ja suunnittelijat ovat jakaneet maksullisia ohjeitaan ilmaiseksi. Joskus tälläinen pakollinen pysähtyminen voi ollakin alku jollekin uudelle ja paremmalle. Pysytään terveinä!

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Keijukainen

Osallistuin yhteisneulontaan, jossa neulottiin pitsineulesukat nimeltä Keijukainen. Keijukaisen ohjeen löydät täältä.

Neuloin sukat Novitan Nallesta. Sukissa on kivoja yksityiskohtia.

Koko 37                 
 Langan kulutus: 105g
  Puikot: 3                    


 Jalan päällä oleva pitsikuvio.

 Kantapäätä neuloessa tuli opittua uusi tekniikka.

 Varren yläosassa on kaunis pitsikuvio.

Varren kuvio.

Sukat oli myös neulottu nallesta puikoilla 2,5 ja oli tullut onnistuneet sukat.