Tilasin viime syksynä langat alennuksesta Tiiraluoto villapaitaan. Aloitin paidan neulomisen tammikuussa, kun epäilin 7-veljestä langan aiheuttavan minulle silmien ärsytysoireita. Ajattelin testata neulomalla jotakin muuta lankaa, että johtuvatko oireet villasta. No, nyt on silmät tutkittu ja ei ollut oireilu villapölyn aiheuttamaa. Onneksi.
Paita valmistui purkamisen ja uudelleen neulomisen jälkeen muutamassa viikossa.
|
Koko: XL
Malli: Novita
Lanka: Nordic wool ja Wool cotton
Langan menekki: 500g ja 50g |
Olin varannut väreiksi toffeen värisen Nordic woolin ja wool cottonia värissä granaattiomena. Eihän se granaattiomena erottunut juurikaan pohjaväristä, joten marssin ostamaan ruusun väristä wool cottonia. Viisainta olisi ehkä ollut valita valkoinen, joka olisi erottunut paremmin. Eli kaarrokkeen neuloin kahteen kertaan.
Tein puseron pituuden ohjeen mukaisena ja lopulta, kun olin hihat neulonut purin resorin ja neuloin pituutta lisää noin 20 cm. Hihojen pituuden kanssa kikkailin myös eli tein ja purin. Nyt on kuitenkin valmista ja paita on tunikan mittainen. Aika hyvä pituus päällä.
Kuvio ei oikein erotu edukseen ,mutta aionkin käyttää puseroa ulkoillessa takin alla, joten ei haittaa.
Sileän ja yksivärisen osuuden neulominen oli varsinaista aivot narikkaan tekemistä. Taidanpa ottaa seuraavan aivot narikkaan-neuleen puikoille.