Innostuin Taito-järjestön tekemisen iloa malliston Nuotta-verkkokassista, kun näin sen tekemispaketin taito-verkkokaupassa. Olinkin jo tilaamassa tarvikkeita, kun paikallinen Taito-keskus ilmoitti kurssista. Olipa hyvä syy lähteä kurssille.
Kassi aloitettiin ensimmäisellä kerralla langan kerimisellä ja pohjan virkkauksella. Virkkaaminen jäi kotitehtäväksi.
Oli aika kova homma virkata paksusta pellavalangasta kiinteillä silmukoilla. Sormet olivat hellinä monta päivää.
Seuraavalla kerralla aloitettiin verkon punominen. Luulin, että vain punominen opetellaan ja kurssilla ollaan korkeintaan pari tuntia. Lopulta olimme kolme tuntia, koska ei se niin helppoa ja yksinkertaista ollutkaan. Ensin ommeltiin silmusolmuilla yksi kerros lenkkejä, joihin sitten aloitettiin verkon tekeminen. Yhteen kerrokseen meni aikaa tunti ja silmusolmujen tekeminen oli varsin konstikasta. Ajatus ei voinut yhtään karata tai sitten meni purkamiseksi. Siinä sitä unohtui kaikki maalliset murheet.
Verkon punominen oli jotenkin loogisempaa mutta alussa hidasta. Kun vauhtiin pääsi niin sitten se oli aika nopeaa tehdä. Henkari on painona jotta punominen olisi helpompaa.
Verkon silmät eivät ole samankokoisia, koska apuna käytetty muovilasta oli liukas. Solmun kiristämisvaiheessa silmä yleensä löystyi. Seuraavassa kassissa ( jos sellaista koskaan teen) on mahdollisuus korjata tilanne tekniikan ollessa tuttu. Käyttäisin apuna pahvi tai puulastaa, joka ei luistaisi.
Lopuksi virkattiin kassin suuhun kerros kiinteitä silmukoita. Kassi olisi voinut olla muutaman kerroksen korkeampi mutta kerroksen vaihtumiskohdan sidontalanka loppui. Ohjeessa kassin korkeus oli 28 cm tai 32 cm. Korkeutta tuli juuri se 28 cm. Lankaa kului vajaa 170g.
Lopuksi oli lähdettävä suutarin juttusille että sain kahvat niiteillä kiinni.
Kassista tulikin tosi kiva ja niitit antavat viimeistellyn ilmeen. Kurssikin oli rennon lupsakka. Nauroimme vatsat kippurassa punonnan opettelua. Oli varsinaista tuskafestaria. Yksi kurssilainen kiteytti tunnelmat kaiken tuskailun keskellä : " Aina on kiva oppia uutta".