Valmistuihan se viimeinkin - takki, jota on purettu ja tehty. Ajattelin jo helmikuun päättyvän ilman valmistuneita neuleita. Otin loman kunniaksi loppukirin takin kanssa ja niinhän se valmistui.
Takki on neulottu vanhasta Novitan luxus alpakka-langasta, jota olin joskus alenusmyynnistä ostanut 10 kerää eli 500g. Lanka oli aivan ihanaa neulottavaa ja hieman jännitti riittävyys. Lankaa jäi jäljelle reilu kerä eli pipon saa vielä neulottua.
Takista tuli juuri sopiva arkineule. Villatakit ovat käytännöllisiä vaatekappaleita. Eivät liian kuumia ja tarvittaessa helppo heittää pois päältä.
Takin ohje on Novita 4/2017 lehdessä. Koska langan tiheys on eri kuin ohjeessa käytetty, jouduin muokkaamaan silmukkalukuja ja puikkokokoa. Neuloin takin puikoilla nro 4.
Neuloin hihat ensimmäiseksi jotta sain vähän tuntumaa langan juoksevuudesta. Riittoisaa oli.
Etuliepeissä on kiva yksityiskohta tehtynä palmikoilla muuten sileään takkiin. Lankaa kului 450g ja takin koko on ohjeessa L.
Seuraavakin projekti taitaa olla villatakki. Tilasin siihen Novitalta langat. Osan langoista löysin varastosta mutta puuttuvat värit oli tietenkin tilattava.
maanantai 25. helmikuuta 2019
tiistai 19. helmikuuta 2019
Langan värjäystä
Innostuin pitkästä aikaa osallistumaan Taito-yhdistyksen langanvärjäys -kurssille. Värjäys tehtiin mikrovärjäyksenä reaktiiviväreillä.
Etukäteisohjeistuksena tuli, että mukaan voi ottaa omia villalankoja ja mahdollisuus olisi värjätä myös sukkalankkua. Otin mukaan pari kerää Nallea ja eiväthän ne kelvanneet värjättäväksi, koska eivät olleet 100% villaa. Myöskään sukkalankkua ei ollut mahdollisuus värjätä. Jouduimme sitten ostamaan kalliiseen hintaan 100g vyyhdin villalankaa. Kävi kurssilla mielessä, että pitihän tämä taas arvata. Jäi rahastuksen maku koko kurssista.
Lunastin yhden vyyhdin lankaa ja värjäsin sen riemunkirjavaksi. Ei ollut mitään hajua, mitä langasta tekisin.
Huomasin myös että väriaineen voimakas haju mikrotettaessa kävi särkemään päätä ja ärsytti silmiä. Silmät punoittivat vielä parin päivän päästä. Niinpä värjäys jäi yhteen vyyhtiin.
Neuloin sitten langasta lapaset. Lankaa kului 73g.
Tulipahan tuokin juttu kokeiltua ja jää kyllä ainoaksi kerraksi. Luin lankojen värjäämisestä elintarvikeväreillä. Sitä voisi kokeilla joskus ihan kotioloissa niihin Nalle-lankoihin.
Etukäteisohjeistuksena tuli, että mukaan voi ottaa omia villalankoja ja mahdollisuus olisi värjätä myös sukkalankkua. Otin mukaan pari kerää Nallea ja eiväthän ne kelvanneet värjättäväksi, koska eivät olleet 100% villaa. Myöskään sukkalankkua ei ollut mahdollisuus värjätä. Jouduimme sitten ostamaan kalliiseen hintaan 100g vyyhdin villalankaa. Kävi kurssilla mielessä, että pitihän tämä taas arvata. Jäi rahastuksen maku koko kurssista.
Lunastin yhden vyyhdin lankaa ja värjäsin sen riemunkirjavaksi. Ei ollut mitään hajua, mitä langasta tekisin.
Neuloin sitten langasta lapaset. Lankaa kului 73g.
Tulipahan tuokin juttu kokeiltua ja jää kyllä ainoaksi kerraksi. Luin lankojen värjäämisestä elintarvikeväreillä. Sitä voisi kokeilla joskus ihan kotioloissa niihin Nalle-lankoihin.
tiistai 12. helmikuuta 2019
Puretaan taas
Helmikuu on jo melkein puolivälissä ja kaikki keskeneräiset neuleet ovat vaiheessa. Olen purkanut ja tehnyt. Välillä on ollut päiviä etten ole edes koskenut puikkoihin. Ei ole huvittanut.
Aloitin neulomaan varastossa olevista Novitan luxus alpakka - langoista villatakkia. Koska lankaa on vain 500g ja malli on suunniteltu erilaiselle langalle, olenkin tehnyt, purkanut ja laskenut, jotta saisin langat riittämään. Tänään sitten otin ja purin kaiken neulomani.
Päätin tehdä hihat ensin jotta voin käyttää kaikki loput langat takkiosaan. Siinähän taas kikkailen ja puran ja lasken ja puran. Positiiviselta kannalta ajateltuna kärsivällisyys, taito ja kokemus karttuvat.
Keskeneräisenä on myös eräät kirjoneulesukat Roosa nauha -langasta. Silmukoita on 20/puikko ja langan ohkaisuudesta johtuen tekeminen vaatii kaiken huomion. Ei hyvä tv neule ja siksi seisoo käsityökorissa. Voipi olla että helmikuu menee näillä eväillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)