Sukat neulottiin kaksinkertaisella langalla. Ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Vaaleanpunainen lanka oli melkoisen sähköistä ja tarttui kiinni muihin lankoihin sekä yritti huopua niiden kanssa. Vaaleanpunaisen langan olen ostanut silloin kun ensimmäiset roosa nauha langat tulivat myyntiin. Kanervan värinen oli tämän syksyn hankinta, joka jäi ponchosta ylimääräiseksi. Vaaleanpunainen vyyhti oli todella haastava keriä. Kerin vyyhtiä 7 tuntia kun se oli aivan sotkuinen sisäpuolelta ja keriminen olikin lähinnä pujottelua. Mielestäni nuo roosa nauha -langat ovatkin ylihintaisia laatuun nähden ja viidestä keritystä vyyhdistä kaksi on ollut todella aikaavieviä keriä. Vielä olisi kaksi vyyhtiä kerittävänä. Lanka on myös aika karkeaa. Saman hintaluokan langoista löytyy kyllä laadukkaampiakin.
Lanka: Roosa nauha Puikot: 3,5 Koko: 37 Langan kulutus 82g |
Ajattelin neuloa nyt alkutalvesta kaikki ostetut roosa nauha-langat pois. Seuraava sukkamallikin on jo tiedossa mutta tuo keriminen taas hieman hirvittää. Montakohan tuntia siihen saa uppoamaan?