Olen joskus tulostanut jostakin blogista Lehdet-takin ohjeen, jonka bloggaaja oli itse suunnitellut. Takki neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Ojeen takissa oli käytetty liukuvärjättyä viron villaa. Kun minulla sattui olemaan kaksi vyyhtiä latvialaista villalankaa niin siitä se sitten taas lähti mopo keulimaan ja puikot kilisemään. Elämässä ei ollut hetkeen muuta kuin takin neulominen.
Funtsasin pitkään sopivaa puikkokokoa ja lopulta päädyin puikkoihin 4,5. Puikkojen paksuus olikin tosi hyvä tälle langalle. Mutta itse langasta voisikin kirjoittaa romaanin. Olin ostanut langat torilta eräältä kauppiaalta, joka myy latvialaisen kehräämön liukuvärjättyjä lankoja. Kehräämön koneet ovat kuulemma yli 100 vuotta vanhoja. Langat olivat vyyhdeillä eikä mitään vyötteitä tietenkään ollut. Ostettaessa langassa oli tosi vahva rasvan haju. Minulla vyyhdit ovat olleet muutaman vuoden ja haju oli lähtenyt, kuten myös rasvainen tuntu.
Mutta mikä pölyn ja roskan määrä langasta lähti. Oli nimittäin heinänkortta jos jonkinlaista langan säikeiden joukossa. Epäilin jo kohta keriväni lampaankin esiin. Myöskin puutikkuja löytyi. Ja lanka oli tosi karkeaa neuloa mutta sisulla neuloin ja aivastelin.
|
Takki takaa |
Valmiista takista ennen liotusta unohdin ottaa kuvan, mutta oli aika pieni ja kuvio oli supussa. Upotin koko takin huuhteluaine veteen tunniksi likoamaan. Ja minkähän väristä oli vesi? Ruskeaa! Taisi olla lanka aika likaistakin.
|
Takki edestä vielä ilman nappeja. |
Puristelin takista liiat vedet pois ja venytin muotoonsa alustan päälle neuloilla. Kuviot aukesivat hyvin ja takkiin tuli leveytta sekä pituutta. Kaula-aukkoa jouduin vielä muotoilemaan uudestaan kun se on aika suuri.
Takkiin kului lankaa 420g ja helman vihreät aina oikein kerrokset ovat Pirtin kehräämön karstalangan jämää sekä 7-veljestä lankaa. Ihan ei latvian lanka riittänyt koko takkiin.
Jos vertaan virolaista Aaden lankaa ja tätä latvialaista, niin kallistun kyllä virolaisen langan kannalle. Vaikka sekin on karkeaa niin ei siellä kuitenkaan ole roskia mukana. Takista kuitenkin tuli ihan kiva ja malli oli nopea neuloa. Kuvion oppi hyvin ulkoa ja ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulominen oli aika mukava tekniikka. Takki oli heti viimeisen silmukan päättelyn jälkeen valmis. Takissa ei ole yhtään ommeltua saumaa ja sovittamaan pystyi matkan varrella hyvin.