sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Heinäkuun viimeiset

Kesä on ollut viileä ja sukkia on valmistunut aikamoinen läjä. Kaivoin lankakorin uumenista esille yhden pussin, josta löytyikin viime syksynä Novitalta tilaamaani polarista. Langat olivat jääneet neulomatta kun olin ajatellut ne kuviolangoiksi johonkin kirjoneuleeseen. Tekaisin ne nyt perussukiksi.

Lanka: Novita Polaris
Koko: 37                  
Varren pituus: 38 krs
Silmukoita:48          
Langan kulutus: 86g
Puikot: 3,25             

Lanka: Novita Polaris
Koko: 37                  
Varren korkeus: 38 krs
Silmukoita: 48          
Puikot: 3,25              
Langan menekki: 87g


Polaris oli minulle uusi tuttavuus neuloa ja tykkäsin kovasti langan pehmeydestä. Kuulemma Keski-Euroopassa tälläiset kirjavat langat ovat suosittuja. Ihan kivan näköiset sukat langoista tulikin.

Kesän aikana on tullut neulottua niin monet sukat että nyt tekisi mieli jo tehdä jotakin ihan muuta. Mikähän olisi seuraava projekti vai neuloisinko keskeneräisen villatakin valmiiksi?

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kukkakassi

Olen jo useamman vuoden käynyt Lankavan sivuilla ihailemassa virkattua kassia, joka on tehty kukkapaloista. Lomalla vihdoinkin sain langat hankittua ja kassin aloitettua.

Kassi on virkattu 18-säikeisestä kalalangasta ja kukkapaloja virkataan 21 kpl. Ohjeessa oli koukun koko 4 mutta virkkaan löysempää ja käytin koukkua 3,5. Valmiit palat ommeltiin yhteen. Joko ohjeessa oli virhe tai luin piirrosta väärin, mutta jos kaksi sivupalaa olisi kiinnittänyt piirroksen mukaan, ne olisivat olleet vastakkain ja laukun muoto olisi ollut jotakin muuta kuin haluttu.


Toinen tenkkapoo meinasi tulla sankojen virkkaamisessa. Ohjeessa käskettiin virkkaamaan putkilona. Ei ainakaan minun nakkisormillani onnistunut. Virkkasin sangat sitten tasona ja ompelin ne putkiloiksi, joihin pujotettiin pätkä  muoviletkua.


Sangat olisi voinut tehdä jollakin toisella tavalla mutta eiköhän ne asiansa aja. Ompelen laukkuun vielä vuorin puuvillakankaasta niin pysyvät tavarat sisällä ja laukkuun tulee hieman ryhtiä.


Lankaa kului 255g. Strategiset mitat ovat leveys 30 cm ja korkeus 22 cm. Ohje löytyy myös Kodin Pellervosta 10/2014.

Minulla on tarvikkeet vielä toiseenkin kassiin. Palat olivat nopeat virkata mutta kokoaminen ja viimeistely oli aikaavievää. Musta kalalanka ei ollut mikään iltahämärissä virkattava. Oli tehtävä päivänvalossa jotta jotakin näki. Nyt odottelen inspistä uuden kassin aloittamiseen. Voi mennä ensi kevääseen.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Pitsineuletakki

Loma lähenee uhkaavasti loppuaan ja lomakäsityötkin alkavat valmistua. Neuloin pitsineuletakin, jonka ohje löytyy Kotiliesi käsityö  - lehdestä 4/2017. Ohjeessa oli käytetty Sirdar cotton DK-lankaa (100% puuvilla). Koska kyseistä lankaa ei tästä kylästä saa, tilasin Drops Muskat 100% puuvilla- lankaa, jossa tiheys oli vastaava.

Tein takin M-kokoisena ja neuloin sen pitsikuvioon asti yhtenä kappaleena.


Takistahan tuli tietysti hieman reilu. S-koko olisi ehkä ollut paras valinta. Silmukoita olisi ollut melkein 50 vähemmän. Ja puuvillahan löystyy käytössä. Hihat tein s-koon mukaan.


Lankaa kului 500g eli kaikki meni. Jäljelle jäi noin 50cm.


En ole oikein tyytyväinen lopputulokseen mutta eiköhän tuota tule pidettyä. Purkamaan en enää valmista takkia viitsinyt ryhtyä.

Mitähän sitä seuraavaksi väkertäisi? Laukkua varten on kalalangat ostettu että jospa siirtyisi sitten virkkaamisen pariin. Ilmakin alkaa lämmetä niin ei olisi niin kuumaa puuhaa kuin sukan neulominen.

Helikellot

Sinivalkoisista kirjoneulesukista jäi reilusti sinistä lankaa ja kun olin päättänyt päästä eroon sinisestä langasta niin kaivoin esille Helikellojen ohjeen. Olen jo vuosia suunnitellut tekeväni nämä sukat, joiden ohje löytyy Langan rytmi vol 1:stä.



Sukkien rakenne on hyvin mielenkiintoinen. Kantapää tehdään eritavalla kuin normaali vahvistettu kantapää.. Tein kantapohjan kavennukset vahvistettuna vaikka ohjeessa oli neulottu sileää.



Kiilakavennukset tehtiin jalkapöydän päällä ja sen jälkeen kavennettiin ja lisättiin sivuissa. En ole ennen tällaisella tekniikalla sukkia tehnytkään. Oli mielenkiintoista nähdä tekemisen edistyessä että millaista jälkeä tulee.


Lanka: Novita 7-veljestä
Koko: 38-39                  
Puikot: 3,5                    
Lankaa kului 107g        
 Tällä mallilla voisin tehdä toisetkin sukat mutta eri väriset.




perjantai 7. heinäkuuta 2017

Sinivalkoista kirjoneuletta

Lankakorissa lojui 80g sinistä 7 veljestä-lankaa. Tulipa sitten esille Novita-lehdessä 1/2017 oleva ohje sinivalkoisiin kirjoneulesukkiin. Siinäpä hyvä malli saada sininen lanka käytettyä. Mietin aloittaessani sinisen langan riittävyyttä kun ohjeen mukaa sitä tarvitaan 100g. Yleensä lankaa menee vähemmän mitä ohjeessa on. Eihän se lanka tietenkään riittänyt vaan uusi kerä piti kaupasta hakea. Onneksi kyseistä väriä oli vielä saatavilla.

     Koko 38                        
Lanka Novita 7-veljestä
Langan menekki 150g
Puikot kokoa 3,5           
Taas tuli huomattua miten reilut mitoitukset Novitan ohjeissa on. Jalkaterä on aika väljä, joten sukka saattaa mennä 40 kokoiseen jalkaankin.

Sinistä lankaa jäi taas reilusti jäljelle. Aloittelin siitä jo pitsineulesukkaa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Juurilla

Törmäsin keväällä Juurilla-sukkien ohjeeseen ja ihastuin oitis malliin. Sukkien malli on luotu Pohjois-Karjalan Museon 100-vuotis juhlanäyttelyyn "Juuret pystymetässä". Ohje löytyy täältä.



Sukat on neulottu Novitan Nallesta puikoilla nro 3. Lankaa kului 38 kokoiseen sukkapariin 130g. Vähän tuli sähellettyä silmukkamäärien kanssa kun en lukenut ohjetta tarpeeksi huolellisesti, joten varressa on kaksi silmukkaa enemmän kuin ohjeessa. Kaventelin ylimääräiset silmukat pois  nilkassa.


 Pitihän minun tietysti hieman muuttaa alkuperäistä mallia. Tein kantapään ristiinvahvistettuna ohjeen verkkopatentin sijaan. Lisäsin myös sukan kärkeen kirjoneulekuvion. Kirjoneulekuviot oppi nopeasti ulkoa ja muutenkin oli kiva malli neuloa.


Juhannusruusut ovat nyt kauneimmillaan vaikka eletään jo heinäkuuta. Kesä on hieman myöhässä mutta kelit on hyvät neulomiselle, kun on viileää.