maanantai 28. marraskuuta 2016

Arkipitsiä ja perussukkaa

Näin Voihan villasukka-ryhmässä yksinkertaisen kauniit villasukat, joiden nimeksi oli laitettu arkipitsisukat. Kun lankakopassa oli vielä sopivasti harmaata Novitan Juhani- lankaa reilu kerä niin pitihän sitä ryhtyä säveltämään kuvan perusteella.


Varteen neuloin pitsikuviota ja sen jälkeen 25 krs 2oikein, 2 nurin neuletta. Sukan kantapää ja kärki on tehty aivan tavallisesti eli vahvistettu kantapää ja sileä kärki. Pitsikuvion otin Novitan sukkalehdestä.


Sukat on neulottu puikoilla 3½ ja silmukoita oli 56. Lankaa kului 113g. Sukat ovat kokoa 38.


Lankakorissa oli lojunut koko syksyn Nalle Taikaa  yksi kerä. Neuloin siitä perussukat kokoa 40. Puikot olivat kokoa 3 ja silmukoita 56. Varren yläosassa on 2 oikein, 2 nurin resoria 10 kerrosta ja sen jälkeen neuloin varren 3 oikein, 1 nurin. Kantapää ja terä on neulottu kuten perussukassa. Lankaa kului 84g.



keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vilmat

Olen joskus napannut netistä Vilma-sukkien ohjeen. Nyt tuli inspis toteuttaa sukat, kun lankakorista löytyi vielä 200g Novitan Juhani-lankaa ( 75% kierrätysvillaa, 25% polyamidia).


Sukat on neulottu puikoilla 3½ ja lankaa kului 108g. Tein varren ohjeesta poiketen yhtä mallikertaa pidemmäksi ja terän puolestaan yhtä mallikertaa lyhyemmäksi. Sukista tuli 38 kokoiset.


Ohjeessa oli tehty ranskalainen kantapää. Koskaan aikaisemmin en ole törmännyt kyseiseen kantapäähän ja se oli kyllä helppo tehdä. Hieman mietitytti miten kestää käytössä kun kantapää neulotaan normaalisti sileää. Sopii kyllä tähän malliin hyvin ja tuntui jalassakin hyvin istuvalta.

Ranskalainen kantäpää ohje (sukassa silmukoita 48):
 Kantalappu: Neulo1. puikon silmukat 4. puikolle = 23 silmukkaa. Käännä työ ja nosta 1.silmukka nurin neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ ja nosta 1.silmukka oikein neulomatta, neulo muut silmukat oikein. Toista näitä kahta kerrosta kunnes kantalapun korkeus on 20 krs ja olet neulonut oikean puolen kerroksen. Käännä työ ja aloita kantapohjan kavennukset.

1. krs: nosta 1s nurin neulomatta, 12n, 2 nurin yhteen, 1n, käännä työ.
2 krs: nosta 1s oikein neulomatta, 4o, ylivetokavennus, 1o, käännä työ.
3 krs: nosta 1s nurin neulomatta, 5n, 2 nurin yhteen, 1n, käännä työ.
4 krs: nosta 1s oikein neulomatta, 6o, ylivetokavennus, 1o, käännä työ.
5 krs: nosta 1s nurin neulomatta, 7n, 2 nurin yhteen, 1n, käännä työ.
6krs:nosta 1s oikein neulomatta, 8o, ylivetokavennus, 1o, käännä työ.
7 krs: nosta 1s nurin neulomatta, 9n, 2 nurin yhteen, 1n, käännä työ.
8 krs: nosta 1s oikein neulomatta, 10o, ylivetokavennus, 1o, käännä työ.
9 krs: nosta 1s nurin neulomatta, 11n, 2 nurin yhteen, käännä työ.
10 krs: nosta 1s oikein neulomatta, 11o, ylivetokavennus, käännä työ.

Jäljelle jää 13 silmukkaa. jaa silmukat kahdelle puikolle (7-6) ja poimi kantalapun reunasta silmukoita tarvittava määrä ( tässä tapauksessa 11s).

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Nessukaita

Lankakorissa oli kolme kerää Novitan Isoveli-lankaa. Neuloin niistä nessukaita.




Punaiset on neulottu puikoilla 3½.


Siniset sekä kanervan väriset puikoilla 3.



 Kaikki tossut ovat kokoa 38-39. Yritin saada tehtyä kokoa 37 mutta isoja tuli. Käytössähän ne vielä hieman venähtävät. Lankaa kului 100g/ pari eli varastossa on nyt 300g vähemmän. Uutta lankaakin on tullut ostettua jonkin verran uusiin "rojekteihin". Langan määrä ei tässä torpassa vähene vaikka mitä päättäisi.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Taas sukkia

Lankavaraston tuhoaminen jatkuu. Onneksi olen saanut pidettyä näppini irti kauppojen lankahyllyistä. Nyt valmistuivat kahdet pitempivartiset sukat.


Lankana sukissa on Nalle Garden ja puikot olivat kokoa 3. Silmukoita on 46 ja varsi on neulottu 6oikein, 1 nurin neuletta kuten jalkapöydän päällynenkin. Sukat ovat kokoa 38 ja lankaa kului 87 g.



Sukat on neulottu Hot Sock Artist -langasta samalla silmukka määrällä ja puikkokoolla kuin vaaleanpunaisetkin sukat. Lanka oli vaan paljon ohuempaa neuloa ja sukista tuli paljon kapoisemmat. Sukat ovat kokoa 37 ja lankaa kului 60g. Aika riittoisaa lankaa. Se on jossakin vaiheessa alettava suunnittelemaan jonkinlaista jatkojalostusta jämälängoille.

Kivasti kuvissa näkyy kun solmin sukat kärjistä langalla yhteen. Oli aika kylmä kuvata ja kamera melkein tilttasi kylmyyden vuoksi mutta siitäkin huolimattakin ihanaa kun on lunta ja talvi.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Vanhuksille joululahjoja

Marttayhdistys, jonka jäsen olen neuloi hypistelymuhveja vanhuksille hoitolaitokseen. Muhvien luovutuksen yhteydessä henkilökunnalta oli tullut toive, että martat neuloisivat vanhuksille sukkia, säärystimiä yms. jotka annettaisiin  joululahjoina. Kaivoin eilen valmiiden töiden varastoa ja sieltä löytyikin muutama villahuivi ja muutamat parit villasukkia lahjoitettavaksi.


Voihan se olla että ehdin vielä ennen lahjoitushetkeä neuloa muutaman sukkaparin lisää.