Kesäloman loppumetreillä valmistui jälleen pari sukkaparia. Olen tuhonnut lankavarastossani olevia raitalankoja, koska perussukkaa on ollut helppo neuloa ihan missä vaan.
Olin talvella ostanut Dropsin Fabel Print-lankaa herkullisen värimaailman vuoksi. Langan koostumus on 75% villaa ja 25% polyamidia. Kerässä on lankaa 50g eli noin 205m ja puikkosuositus on 3mm. Fabel on kyllä kiva lanka neuloa ja jostakin luin, että käytössä kestävä. Minulle uusi tuttavuus.
Tein perussukat kokoa 37, joissa silmukoita oli 56. Lankaa kului sukkapariin 55g.
Sinisävyisestä langasta neuloin sukat kokoa 42. Silmukoita varressa oli 64 ja terässä 60. Lankaa kului 84g. En saanut kahta kerää menemään koonaan vaikka kuinka yritin. Oli aika vaikea arvioida varren pituutta että lanka riittäisi myös terään. Varsi on näissä sukissa 24 cm pitkä.
Jälleen voi huomata etteivät raidat mene samalla tavalla vaikka molemmat sukat on aloitettu eri kerältä. Taidan alkaa boikotoimaan kaikkia raitalankoja. Toisaalta sukista tulee kyllä aika persoonalliset erilaisina.
Perjantaina tuli uusi Novita-lehti. Siinä oli ihania sukkamalleja ja muutama kiva villatakin ohje. Nyt vaan pitäisi saada keskeneräiset työt valmiiksi. Yksi villatakin viritelmä Nallesta on jo tulollaan. Mutta se onkin sitten toinen tarina.
Lankalaihiksen saldo heinäkuulta: ostettu 200g ja neulottu omasta varastosta 321g.
lauantai 30. heinäkuuta 2016
maanantai 18. heinäkuuta 2016
Ja taasen sukkaa
Valmistuipa tässä iltana eräänä pitkään puikoilla olleet sukat. Lankana Regia Arne &Carlos design line. Sukat ovat kokoa 42 ja neulottu 2½ puikoilla. Silmukoita sukassa on 64.
Sukkien neulominen kesti ja kesti. Oli nimittäin aika tylsää neuloa vaan tavallista sileää. Kuviot kun eivät kirjavassa langassa pääse oikein oikeuksiinsa. Huomasin myös, että vaikka kuinka aloittaa samasta kohden langan raidoitusta niin raidat eivät mene aivan samalla tavalla. Ja vaikka kerällä lanka näyttää kuinka houkuttelevalta voikin lopputulos olla sitten ihan jotakin muuta.
Raitalankaan kyllästyneenä laitoinkin sitten vapautuneille puikoille hieman haastavamman mallin ja ohkaisemman langan.

torstai 14. heinäkuuta 2016
Kaneli palmikkosukat
Olin ostanut keväällä Novitan Juhani-lankaa ( 75% kierrätysvilla, 25%polyamidia) ihanan värin vuoksi. Lanka kuiskaili haluavansa tulla palmikkosukiksi. No, mikäpä siinä. Päädyin Kaneli palmikkosukkiin, joiden ohje löytyy Iinun blogista.
Sukat ovat kokoa 37 ja lankaa kului 100g. Toisen sukan tein kahteen kertaan, kun en millään meinannut saada sukkia saman kokoisiksi. Olin nähtävästi jättänyt joitakin kerroksia neulomatta palmikoiden välistä. Puikot olivat kokoa 3½ ja sukista tuli juuri sopivan napakat.
maanantai 11. heinäkuuta 2016
Se on siinä
Kaulahuivi valmistui eilen Tv:tä katsoessa. Pituutta huiville tuli 183cm ja leveys on 31 cm. Lankaa kului 200g eli 492m.
Lanka oli kyllä aivan ihanaa neulottavaa.
Lanka oli kyllä aivan ihanaa neulottavaa.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Kipan kaulahuivi
Sain sukulaiseltani toimeksiannon neuloa hänelle kaulahuivin. Hän oli saanut lahjaksi neljä vyyhtiä Madelinetoshin Tosh Sport-lankaa. Lanka on käsin värjättyä merinovillaa eli todella laadukasta. Sain vapaat kädet toteutukseen seuraavin ehdoin: huivin koko 30cm x 180cm ja ei pitsineuletta.
Piirtelin viime viikolla malleja ja selailin erilaisia neulekirjoja, joista tutkailin pintaneuleita. Oikein mikään ei sytyttänyt. Halusin, että huivissa olisi joku juju pelkän aina oikein neuleen kanssa ja ilmavuutta. Eilen sain sitten inspiraation käydä läpi vanhoja käsityölehtiä. Vuosikertoja oli Novitasta, Modasta ja Suuresta käsityöstä vuodelta 1998 lähtien. Heitin surutta vanhempia lehtiä roskiin mutta tietysti ensin piti selata lehdet läpi. Ja kyllä kannatti... sieltähän se malli löytyi Suuresta Käsityö-lehdestä 11-12/2013; Aaltokuvioinen kaulahuivi.
Muokkasin mallia hieman (alkuperäisessä ohjeessa pudotetut silmukat olivat pidempiä). Neuloin huivia seuraavasti:
1-4 krs: neulotaan oikein
5krs: 2o,* 3x 1lk, 1o, 3x2lk,1o, 3x1lk,1o, 3o* 2o
6 krs: neulotaan oikein, langan kierrot tiputetaan puikolta (tulee pidennetty silmukka)
7-10 krs: neulotaan oikein
11 krs: 2o, 3x1lk,1o, 3o,*3x1lk,1o,3x2lk,1o,3x1lk,1o, 3o*3x1lk,1o, 2o.
12 krs: kuten 6.krs.
Toistetaan kerroksia 1-12 haluttu määrä. Viimeisen kerroksen tulee olla joko 2 krs tai 8 krs. Silmukoita huivissa on 48.
Yksinkertaisessa pinnassa kaunis lanka pääsee oikeuksiinsa. Malli antaa huiville haluttua ilmavuutta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)