torstai 28. huhtikuuta 2016

Räsymattosukkaa

Huhtikuun viimeinen valmistunut työ on räsymattosukat. Kirjavaa lankaa jäi vielä kerä jäljelle mutta suosiolla heivasin sen töihin askartelukäyttöön. Ei enää rumia lankoja puikoille kiitos! Tosin kauneushan on katsojan silmässä ja joku voi tykätäkin.

Räsymattosukkia en ole aiemmin neulonut ja  kirjavan langan kaverina oli yksivärinen Hot socksin jämä.


Raidoitus on tehty 3krs yksivärisellä ja 3krs kirjavalla. Silmukoita puikoilla oli 16 ja puikot olivat kokoa 2½. Sukista tuli 38 kokoiset.

Varastossa oli yhdet sukat, jotka olin neulonut kokonaan kirjavalla langalla myös kokoa 38. Ei oikein väriyhdistelmä silmääni miellytä.( Ihan näyttää pellen oksennukselta.)


Lankoja lähti maailmalle tässä kuussa yli 500g ja huiveihin kului 500g. Aika hyvin lankavarasto hupeni mutta nuo tarjouslangat, aika paha - taas jäivät varastot plussalle.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Maailman rumin lanka

Lankoja tonkiessani esille pullahti kaksi kerää Craftsson-sukkalankaa.Lankaa sain neljä kerää naapuriltani pari vuotta sitten.


Kerällä lanka näyttää ihan kivalta. Neuloin muutama vuosi sitten sukat ja niistä tuli aika rumat. Ajattelin kokeilla räsymattosukkaa yksivärisen langan kaverina.


Tässä tuo lanka näyttää ihan siedettävältä. Ihastuin hiilikuitupuikkoihin ja olenkin nyt niillä neulonut. Ovat kyllä mielestäni puikkojen Rolls Roycet.

Kohoneulekauluri

Perjantaina työviikon päätteeksi alkoi nyppiä kotona lojuvat lankanyssäkät. Jo useampana päivänä olin luonut merkitseviä silmäyksiä nyssäkkään, jossa oli kolme kerää Novita Crystalia. Ostin langat vuosia sitten kun väri miellytti. Alunperin tarkoituksena oli neuloa hartianlämmitin. Ihastuin kuitenkin Novitan Joulu -lehdessä olleeseen kononeulekauluriin ja langat ovat odottaneet vuodesta 2012 asti inspiraatiota. Nyt se sitten iski ja kauluri on neulottu.


Lankaa kului kolme kerää eli 300g ja pituus on hyvä. Pituutta kaulurilla on 150cm ja hyvin riittää kaulaan kiedottavaksi. Neuloin puikoilla nro 10 ja pinta on aika tiivis. Isommilla puikoilla olisi tullut ilmavampi pinta.


Lankavarsto on pienentynyt tässä kuussa 800g:lla. Uutta lankaa on tullut tilalle 2100g. Näinhän sitä aina laihiksella tuppaa käymään että kilot vaan lisääntyy.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lumivalko ja Ruusunpuna

Lanka varastossani oli muutama kerä venäläistä pellavalankaa. Tein samasta langasta viime keväänä pellavahuivin äitienpäivälahjaksi ja kun mallikin oli mieleinen, päätinpä neuloa samalla mallilla pari huivia.


Vaaleanpunaisen huivin neuloin 4½ puikoilla ja valkoisen puikoilla kokoa 4. Testasin samalla tuleeko huiveihin mitään eroa. Valkoisen huivin pitsin mallikerran tein puolitoistakertaisena. Huivit ovat täysin samankokoiset. Punaisesta tuli laskeutuvampi ja valkoinen on tiiviimpi. Melkeinpä jatkossa kannattaa huivit neuloa suuremmilla puikoilla.



Kokeilin lohikäärmeenhännän neulomista Puro batik -langasta. Lanka soveltui hyvin tälle mallille. Yhdestä kerästä tuli sopivan kokoinen huivi. Puikot olivat kokoa 4½.