maanantai 28. joulukuuta 2015

Vuoden viimeiset vihellykset

Joulupyhät on vietetty ja joulukalenterisukatkin valmistuivat jouluaattona.


Sukista tuli ihanan paksut ja lämpimät. Kulkeehan niissä 7-veljestä lanka kaksinkertaisena koko ajan. Sukista tuli niin kauniit että neulon jossakin vaiheessa yksivärisillä langoilla toiset. Kyllä tuo kirjoneule on minun juttuni.

Joulupyhinä sain valmiiksi toisetkin polvisukat.


Lankana sukissa on Hot Socks Diamond , merino superwash (75% villa, 25% polyamidi). Lanka oli todella miellyttävää neuloa. Sukkapariin kului lankaa 100g eli kaksi kerää. Sukat ovat kokoa 37. Silmukoita varressa on 15s/puikko ja terässä 14 silmukkaa puikolla. Neuloin sukat neliskanttisilla puikoilla kokoa 3mm. Huomasin taas etteivät neliskanttiset puikot ole edelleenkään minun juttuni. Perinteiset metallipuikot ovat mielestäni parhaimmat.

Uhosin jouluna että uusia lankoja en osta. Vanhat on ensin neulottava pois. Kuinkas sitten kävikään kun paikallisen Anttilan lankaosastolla pyörähdin. Mukaan tarttui tietysti poistokorista kolme kerää lankaa.


Kyllähän siinä taas taistelua itseni kanssa kävin mutta kun halvalla sain... Ja noista väreistä en ole vielä mitään neulonut. Langat suorastaan kiljuivat päästä mukaan. Siellä olisi ollut Novitan Pikkusiskoakin todella edullisesti. Sen korin ohi pääsin ilman että edes koskin lankakeriin. Ajattelinkin vuoden alussa aloittaa lankalaihiksen ja kirjata tarkasti ylös langan kulutuksen ja hankinnat. Taitaa tuo lankavaraston laajuus lähestyä jo 40 kg.

Kirjakaupassa kimppuun hyökkäsi seuraava heräteostos. Varpaista varteen. Neulo 2 sukkaa kerrallaan -kirja.



Selasin kirjaa ja siinä on melkoisen mukavia malleja. Yhdet sukat olen tehnyt varpaista varteen tekniikalla. Jotenkin se vaan tuntui hitaalta ja monimutkaiselta. Ehkäpä pitäisi vaan neuloa niin tekniikka tulisi tutummaksi.





maanantai 21. joulukuuta 2015

Himmeleitä ja muita joulukoristeita

Kävin vuosi sitten paikallisen taito-yhdistyksen järjestämän himmeli-kurssin. Yhdessä illassa ehti tekemään pienen himmelin lasipilleistä.



Lasipillejä jäi jonkin verran jäljelle ja ajattelin tehdä toisen samanlaisen äidilleni lahjaksi. Tietenkään pillit eivät riittäneet ja viime joulunaikaan niitä ei enää ollut missään myynnissä. Niinpä tekeminen siirtyi.

Muistin marraskuun lopussa ostaa paikallisesta Taito-kaupasta pussillisen lasipillejä (kun niitä vielä oli myynnissä ennenkuin loppuivat) ja sitten tuumasta toimeen. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla aloittamisen kanssa kun en muistanut miten himmeli aloitettiin. Himmelikirjoissa oli neuvottu aivan erilainen tekniikka. Aikani pähkäiltyä sain kuin sainkin himmelin teon alulle.


Muutaman tunnin uurastuksen ja katkenneiden sekä korjattujen sidoslankojen jälkeen näyttikin sitten tällaiselta.


Viimeiseksi vielä pohjan sakarat ja himmeli oli koristuksia vailla valmis.






Askarteluliikkeestä vielä hieman helmiä koristeeksi ja himmeli on valmis.




Kokeilin viime talvena myös tähden tekemistä lasipilleistä. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa. Ohje oli Ihana-lehdessä 5/2014.


Ajattelin kehitellä vielä jotakin koristusta jäljelle jääneistä lasipilleistä. Himmelin tekeminen on kyllä aikamoisen koukuttavaa puuhaa.

Lopuista lasipilleistä tein ystävälleni synttärilahjaksi himmelin.



maanantai 14. joulukuuta 2015

Villasukkia pukinkonttiin

Neuloin pukinkonttiin muutamat lasten sukat kokoa 32. Ensimmäisten sukkien saajan lempiväri on vihreä. Niinpä kaivoin varastosta kerän Nalle taikaa. Silmukoita puikolla oli 12.


Aika hauskan väriset tuli näistä sukista.

Toiset sukat menevät pojalle, jonka lempiväri on ruskea. neuloin sukat myös Nallesta. Silmukoita myös 12/puikko.


Näiden sukkien ohje on Ravelrystä ja tein sukat  ohjeen mukaan. Hyvin silmukkamäärät täsmäsivät Nalleen ja tuli oikeankokoiset sukat.



lauantai 12. joulukuuta 2015

Mustikkasukat

Mustikkasukat valmistuivat viimeinkin. Sukat on neulottu 7-veljestä langasta ja ovat kokoa 44.
 Silmukoita varressa on 54 ja resorissa sekä terässä 48. Puikot olivat kokoa 3½.


Sukkien kuvaaminen oli hieman haastavaa kun on niin hämärää.

Joulukalenterisukatkin edistyvät päivittäin.


Jännityksellä päivittäin on odottanut mitä "luukusta" paljastuu. Langat ovat olleet solmussa kun aloitin lankakerät sekä sisältä että päältä. Olisi ehkä ollut helpompaa ottaa omat kerät molemmille sukille. Nyt värit menevät hieman eri järjestyksessä  mutta eipä tuo haitanne.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat

Joulukalenterisukkien idea oli niin kiva, että päätin aloittaa sukkien neulomisen. Ajatuksena on että joka päivä neulotaan pieni pätkä sukkaa ja molempia sukkia samanaikaisesti. Ohjetta tulee päivittäin muutama rivi. Sukat ovat kirjoneuletta ja kunkin päivän ohje julkaistaan aamulla. Minulla tuo aloitus hieman viivästyi ja eilen illalla neuloin neljän päivän urakan kerrallaan. Päätin olla ostamatta uutta lankaa. Lankalaatikosta löytyikin 7-veljestä lankaa, joka oli jäänyt jatkojalostamatta.  Puikot piti käydä ostamassa, jotta saa molemmat parit samanaikaisesti puikoille. Tämän päivän kerrokset olin neulonut jo aamulla ennen yhdeksää.


Jännittävää, millaista kuviota jatkossa tulee. Linkki joulukalenteriin tässä.

Puikoilla myös mustikka-sukat. Sukista pitäisi neuloa kokoa 44. Hieman on tuo tummansininen väri pimeätä neuloa näin kaamoksen keskellä.


Ensimmäinen sukka kaipailee kantapäätä.