keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Äkillinen päähänpisto

Lomalla ollessa on ruhtinaallisesti aikaa lueskella netissä erilaisia käsityöblogeja ja seurata facebookin villasukka ym. ryhmiä. Osuipa villasukka-ryhmässä silmiini hauskan näköiset neulotut tossut (Nessukat). Tossujen ohje löytyi ryhmän tiedostoista. Eipä siis auttanut muu kuin marssia lankoja ostamaan ja laittaa tossun tekeleet aluilleen.


Tekeminen aloitetaan kärjestä.



Nyt jo loppusuoralla kantapäässä.



Ja sitten valmiina.
Lankana oli Novitan Isoveli, jota kului koon 37 tossuihin reilu 100g. Puikot olivat kokoa 4. Tossut olivat tosi nopeat neuloa.

maanantai 26. lokakuuta 2015

My name is Bond - James Bond

Kerran internetin ihmemaassa seikkailessani löysin ohjeen James Bond- villasukkiin. Sukat ovat kokonaan kirjoneuletta ja aikaavievät neuloa; ohjetta kun joutuu lukemaan koko ajan jokaisen silmukan erikseen. Neulominen oli kyllä haastavuutensa vuoksi mukavaa. Muutaman kerran jouduin useamman kerroksen purkamaan kun olin tehnyt virheen, jonka huomasin kun kuvio ei täsmännyt .



Päänvaivaa tuotti kantapään neulominen. Ohjeessa kun on vain pelkät kirjoneuleen ruutupiirrokset.


Onnistuihan se kantapää kun muutaman kerran purin ja kokeilin eri tekniikoita. En ollut aiemmin tehnyt kirjoneulekantapäätä.

Sukat valmistuivat lopulta aika nopeasti. Puikot olivat kokoa 3½ ja lankana ohjeen mukainen 7-veljestä.


sukat  edestä


pohjasta ja takaa


kantapäiden kuviot


Olin niin tyytyväinen sukkiin, että tekaisin myös lapaset (ohje Ravelrysta).


Lisää kuvateksti

Lapasista tuli  reilun kokoiset. Lankana oli 7-veljestä ja puikot kokoa 3.

Jospa sitä seuraavaksi neuloisi ihan perussukkaa...

tiistai 20. lokakuuta 2015

Revontuli-huivi

Ostin pari vuotta sitten Virosta liukuvärjättyä vironvillaa muutamia vyyhtejä.




 Langat ovat odottaneet inspiraatiota ja nyt se sitten vihdoinkin tuli; Revontuli-huivi pääsi puikoille. Huivin neulominen oli niin koukuttavaa puuhaa että koko viikon ajan ei ollut ongelmia vapaa-ajanvieton kanssa.


Huivi yhtenä ryttykasana juuri valmistuneena.



Pingotuksessa



Ja valmiina







sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Tulppaani-huivi

Ostin vuosia sitten vyyhdin Pirtin kehräämön karstalankaa (100% villa) enkä oikein keksinyt mitä langasta neuloisin. Ulla neuleen sivuilta löytyi kaunis huivin ohje, joka oli tehty kyseisestä langasta. Malli oli mukava neuloa ja työ eteni joutuisasti. Karstalanka oli melkoisen karkeaa ja pistelevää , joten kädet joutuivat melkoisen koville. Ei ole hyvä lanka herkkähipiäiselle. Lankaa kului 140g.
 Huivi oli aika ryttyinen kun sain sen puikoilta pois.  Kastelin valmiin huivin juoksevan veden alla märäksi ennen pingotusta. Olen aikaisemmin aina kastellut huivit pingotusvaiheessa suihkepullolla. Jostakin luin, että 100% villa ei pelästy kastelemista ja lopputuloksesta tulee hyvä. Niin tulikin.

Aurinko muuttaa värejä paljon. Alemmassa kuvassa värit ovat oikeat.