torstai 30. heinäkuuta 2015

Eiku-huivi ja mitä siitä seurasikaan

Ihastuin Ulla neuleessa olleeseen Eiku-huivin ohjeeseen ja siinä olevaan pitsiin. Lankavarastossani oli pari kerää Svarta Färetin Let's knit aloe vera- lankaa (75%superwash villa, 25% polyamidi). Olin ostanut langat vuosia sitten työkaveriltani, joka oli todennut langan liian ohueksi sukkien neulomiseen. Aloittelin itsekin langasta ensin sukkaa mutta totesin sen hieman liian ohueksi siihen tarkoitukseen ja langat jalostuivat huiveiksi.



Eiku-huivi, joka neulottu kirjaimellisesti ohjeen mukaan puikkokokoa myöten.

Neuloessani Eiku-huivia mielessäni alkoi kaihertamaan huivimalli, joka vaati toteutusta. Idea huiviin tuli, kun neuloin Eiku-huivin reunan pitsiosiota. Olen tykästynyt puolikaaren muotoisiin huiveihin ja ajattelin yhdistää nämä osiot. Huivi rakentui neuloessa ja jännittäessä miten pitkälle lanka riittää. Ohjetta huiviin ei ole.




Lanka riitti hyvin ja huivista tuli aika iso ja muotoon venyttäminen aiheuttikin hieman haastetta.  Kuvat oli pakko ottaa sisällä kun ulkona sataa aina vettä. Molempiin huiveihin lankaa kului 100g eli 400m. Lila huivi neulottu puikoilla 5½.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mansikkasukat

Kesän mansikkasadon kypsymistä odotellessa laatikon kätköistä löytyi punaista 7-veljestä lankaa pari kerää. Punomon sivuilta  löytyi oikeanpuoleisten sukkien ohje. Vasemman puoleisiin sukkiin ei ole ohjetta. Neuloin niihin ristiinvahvistetun kantapään.

  

Sukat kokoa 37 ja 38

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ja taasen villasukkaa

Tilasimme talvella mainoksen innoittamana lankapaketteja sukkia varten kun taas halvalla saatiin. Langat ovat odottaneet neulomista ja nyt loman aikana ajattelin neuloa ne sukiksi, jotta saan taas muutaman kerän varastosta pois.

Lanka oli Svarta Fåretin Frost-sukkalankaa (75% villa, 25% polyamidi),  ja ei ollenkaan hassumpi tuttavuus. Lanka oli ihanan pehmeää neuloa ja melkoisen ohutta. Puikkokoko, jota käytin oli 2½ ja silmukoita puikolla oli 16.

Olin tilannut lankaa kaksi pakettia eli 200g ja niistä valmistuikin kolmet sukat. Kävin ainoastaan ostamassa siniharmaata viimeisten sukkien resoreihin, kantapäihin ja kärkiin. Siniharmaa lanka oli Saksalaista Running Socks-lankaa (75% villa, 25% polyamidi), joka myös oli uusi tuttavuus. Lanka on hieman ryhdikkäämpää, karkeampaa kuin Frost mutta hyvin kävivät vahvuudet yhteen. Fabelia jäi vain 3g.



Oikeanpuoleiset sukat on tehty mukana tulleen ohjeen mukaan.
Tilasin Dropsin lankoja muutaman kerän. Punasävyiset kerät ovat menossa nimipäiväkukkasiksi neulomista harrastavalle ystävälle.



Värit ovat tosi herkulliset.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Vapaapäivä-tunika

Kirjastossa oli uutuudet hyllyssä Oma Koppa neliö-virkattuja variaatioita -kirja. Olin kirjasta lukenut käsityölehdistä ja kirja kiinnosti. Kirjassa on monta toteutettavaa mallia ja se taitaakin mennä itsellä hankintalistalle.


Toteutin kirjasta Vapaapäivä-tunikan. Varastossani oli kahdeksan kerää Schachenmayerin Favorito-lankaa (41% puuvilla, 34% polyacrylia ja 25% polyamidia). Olen ostanut joskus 400g  lankaliikeen kirpputorilta ja ajattelin käyttää ne nyt tähän työhön. Lankaa kului 550g ja jouduin ostamaan lisää kolme kerää. Onneksi lankaa vielä löytyi Lankatalo Tapion kaupasta.

Tunikasta tuli aika pitkä. Favorito ei ole mielestäni paras mahdollinen lanka tämän kaltaisiin töihin joustavuutensa ja pehmeytensä vuoksi. Puuvillasta virkattuna tunikasta olisi tullut napakampi. Tunika oli kyllä mukava virkata ja työ eteni nopeasti.

 
 
 


Samanaikaisesti olen neulonut Venäläisestä pellavalangasta Usva II-huivia. Eilen illalla sain huivin valmiiksi ja purkuun meni. En ollut tyytyväinen huvin malliin. Se oli pitkä ja kapea. Pellavalanka ei oikein toiminut tässä mallissa. Nyt on langat kerällä odottamassa uutta tekemistä. Selailin jo hieman neulekirjoja ja etsin sopivaa pitsin mallia. Jospa sitä taasen suunnittelisi oman huivin.


Huivin tekele purkuvaiheessa.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Karhu-sukat

Vaikka kesälomalla on viileää ja sateista ei se haittaa. Silloin voi hyvällä omallatunnolla neuloa niin paljon kun huvittaa. Parin kuluneen viikon aikana sain vihdoinkin aloitettua karhu-sukat, joiden tekemistä olin suunnitellut koko kevään. Sukkien mallikuviot ovat facebookin villasukka-ryhmästä, jossa myös on erilaisia versioita sukista.
Isompien sukkien koko on 46 ja silmukoita on varren resorissa 15s/puikko ja kirjoneuleessa 17-18-17-18 silmukkaa/puikko. Kantapäässä kerroksia 30 ja terässä on 14s/puikko. Liekkikuviossa 16s/puikko. Varressa puikot kokoa 4, muuten 3½.
Pienemmät sukat ovat kokoa 40-41. Niissä on varsi tehty samalla silmukkaluvulla kuin isompikin sukka. Kantapäässä kerroksia on 26 ja terässä 13s/puikko. Liekkikuviossa 12s/puikko, jotta kuvio menee tasan. Neuloin sukat puikoilla 3½.



 Karhun takaraivon neuloin ilman mitään erityistä ohjetta soveltaen mallikuvasta. Sukkia valmistui kaksi paria, kun olin tehnyt toisen sukan kokoa 46 valmiiksi. Sitten neulomiseen tuli monen viikon tauko ja tietysti seuraava sukka olikin sitten pienempi, kun en muistanut minkä koon puikoilla olin neulonut. Purkamaan en viitsinyt ryhtyä, kun mallikuvio oli aika työläs neuloa. Tein sitten toisenkin parin. Lankaa sain  varastosta pois 425g (koko 40-41 193g ja koko 46 232g).