keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lankaostoksia ja maakuntasukkaa

Pohdin maakuntasukkaa tehdessäni sukan jalkaterän kokoa koossa 42, joka näytti todella valtavalta ("voisi olla sopiva pahasta turvotuksesta kärsivälle", sanoi eräs tuttava). Neuloin uuden sukan samalla varren silmukkamäärällä mutta ennen kantapäätä kavensin silmukkaluvun 13 s/puikko. Kantapäähän tuli 26 krs. Sukka näyttää nyt huomattavasti sirommalta ja jalkaan paremmin istuvammalta.


Vasemmalla sukka, jossa on 15s/puikko ja oikealla 13s/puikko.

Sukan ympärysmitta leveimmältä kohdalta 15s/puikko on 30 cm ja 13s/puikko 24 cm. Itse ainakin tykkään, että villasukan pitää olla napakka jalassa ja käytössähän sukka yleensä venyy. Taidan purkaa nuo isommat ja tehdä kantapäästä alkaen uudestaan pienemmiksi.

Tulipa sitten pyörähdettyä paikallisessa lankakaupassa kysymässä ohutta pellavalankaa seuraavaa huiviprojektia varten. Sieltähän mukaan tarttui pellava-puuvillalankaa  ja alpakkalankakerä.


Lankaa olen kuluttanut tämän vuoden alusta noin 1,4 kg. Uutta lankaa ostanut noin 800g. Kulutus on vielä ollut suurempi ja varastot jopa vähän huvenneet.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kainuun maakuntasukat

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut neulovani Kainuun maakuntasukat. Lankavarastoissani oli harmaata 7-veljestä lankaa muutama kerä ja sitten vaan puikot suihkimaan. Tein sekä miesten että naisten sukat.








Hieman mietityttää miesten sukkien koko; ohjeen mukaan tehtynä terä on tosi leveä ja kantapää pitkä.  Ohjeessa silmukoita on 60 myös terässä kun Novitan sukkataulukossa koossa 42 silmukoita on 52. Myös kantapää on sukkataulukossa lyhyempi. Meniköhän nyt purkuun? Yleensä en ohjeita kirjaimellisesti noudata, mutta nyt noudatin ja taidanpa joutua purkamaan. Tai sitten teen toiset sukat pienemmällä silmukkaluvulla. Täytyneepä kokeilla ja verrata sukkia keskenään. Sittenhän sen eron näkee.
Lankakauppaan joudun kyllä nyt menemään kun harmaata ei ole riittävästi. Se siitä langanostolakosta. Muutakin lankaa saattaapi tarttua matkaan jos huonosti käy.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Puistoneulojaiset

Tänään vietettiin World Wide Knit in Public-päivää eli neulo julkisesti päivää. Tapahtuman ideana on näyttää ihmisille että neulominen on sosiaalinen tapahtuma.



Neuleita oli työn alla jos jonkinlaisia.


Itselläni oli vaihteeksi mukana virkkuutyö, jota teen kerran heräteostoksina ostamistani langoista. Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi pusero. Jännityksellä odotan miten lanka riittää (sitä ei saa enää mistään lisää). Täytynee ottaa luovuus käyttöön jos tiukille menee.

Ohje Kotiliesi 12/2015

Mukavaa oli porukalla neuloa ja toivottavasti ensi vuonna tapahtuma järjestetään uudestaan.
Sääkin oli tänä vuonna suosiollinen ja helli meitä auringonpaisteella.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Lapin ranneke

Innostuin kokeilemaan lapin rannekkeen punomista tinalangasta. Tinalanka oli aika haastavaa punottavaa koska se venyi herkästi. Venymät ja muut epätasaisuudet näkyvät lopputuloksessa herkästi eikä niitä saa mitenkään jälkikäteen korjattua.

Tinalanka-palmikko ommeltiin läpinäkyvällä nailonrihmalla poronnahkan päälle. Ompeleminen oli varsinaista arpapeliä kun lankaa ei nähnyt. Koru siitä lopulta kuitenkin syntyi ja kipinä harjoitella tekniikkaa lisää.

 
 
 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Unisieppari-kurssin satoa

Kävin pitämässä unisieppari-kurssia. Teimme unisieppareita siten että päällystimme renkaan vahatulla puuvillanyörillä. Kurssilaiset punoivat verkon joko villalangalla tai merseroidulla puuvillalangalla. Jotkut laittoivat verkkoon myös helmiä. Keskelle laitettiin aito kristalli. Sieppareista tuli todella hienoja ja persoonallisia. Tarkoituksena oli ottaa kamera mukaan mutta jotenkin se taas lähtöhötinöissä unohtui. Kuvassa unisieppari, jonka tein samalla kun opetin.


Tekemäni mallikappale.
 
 
Kurssilaisen tekemä sieppari, jossa näkyvät hyvin verkkoon pujotetut helmet.