tiistai 28. huhtikuuta 2015

Unisieppari

Neulominen on nyt ollut tauolla muutaman viikon, kun selkä alkoi oikuttelemaan oikein kunnolla. Parin viikon tauko käsitöistä alkaa aiheuttamaan jo vieroitusoireita ja niitä välttääkseni kokeilin unisiepparin tekemistä. Intiaanitarujen mukaan pahat unet jäävät unisiepparin verkkoon ja hyvät unet pääsevät verkosta läpi. Kun aamuauringon säteet osuvat keskellä olevaan kristalliin niin verkossa olevat pahat unet muuttuvat joko hiekaksi, vedeksi tai tuuleksi.



 Pohjana käytin valmista rautakehikkoa, jonka päällystin villalangalla. Kehikon ympärille olisi kannattanut laittaa maalarinteippiä niin lanka ei olisi kieputettaessa luistanut. Nyt kieputtaminen oli hieman haastavaa kun kieputukset löystyivät koko ajan. Nahkanauha voisi olla aika hyvä valinta kehikon päällystämiseen. Verkko on kudottu merseroidulla puuvillangalla joka soveltui hyvin tähän tarkoitukseen. Keskelle latoin vuorikristallihelmen. Näyttävämpi olisi tietenkin ollut isompi kristalli.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pellavahuivi vol.2

Viikonloppuna sain valmiiksi pellavahuivin markkinoilta ostamastani venäläisestä langasta. Tein huivin marttojen kurssilla saadulla mallilla. Puikot olivat kokoa 4½ ja lankaa kului 100g (340m).


Yläkuvassa huivi ennen kastelua ja pingotusta. Alemmassa kuvassa pingotuksen jälkeen.


Huivista tuli melko pieni ja se oli tarkoituskin. Lanka oli aivan eri tuntuista kuinKatia Lino vaikka molemmat olivat 100% pellavaa. Neulonnan ohessa innostuin suunnittelemaan uusia huivimalleja jotka ehkä toteutan lopuista pellavalangoista.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lankalöytöjä

Olen ollut koko viikon neulomiskiellossa kun niska-hartiaseutu on aivan jumissa. Yritin yhtenä iltana hieman neuloa mutta kipu selässä oli niin kova että neulominen jäi haaveeksi. Mitenkä sitä aikansa oikein kuluttaa kun ei pysty neulomaan? Loppuviikosta oli perinteiset kevätmarkkinat ja läksin sinne hieman kiertelemään. Yllätys, mitä sieltä tarttuikaan mukaan; hahtuvakiekko ja neljä kerää venäläistä pellavalankaa.

 
Pellavalanka on kevyttä neuloa ja niinhän siitä alkoi syntyä huivi. Vielä ei ole niska-hartiaseutu  kiukutellut vaikka tunteja olenkin neulonut. Todennäköisesti saan huivin vielä viikonlopun aikana valmiiksi. Kuvia valmiista huivista sitten myöhemmin.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pellavahuivi

Olin pari viikkoa sitten paikallisen lankakaupan pellavahuivi-kurssilla, joka oli tilauskurssi martoille. Aloitimme kurssilla neulomaan Katia Lino-langasta huivia jonka malli oli suunniteltu tätä kurssia varten.

Huiviin oli varattu kaksi kerää lankaa joiden piti riittää. Mallissa puikkokoko oli 4-4½ käsialasta riippuen. Koska neulon tiukkaa neuloin huivin puikoilla nro 5. Niinhän siinä sitten kävi, että minulta loppui lanka kesken ja huivista tulikin isompi kuin mitä piti. Tekemääni huiviin lankaa kului kolme kerää. Pellavalanka oli aika haastavaa neuloa ja lopputuloksena oli kurttukasa valmista neuletta. Kastelin valmiin huivin märäksi, rullasin pyyhkeen sisään ja lopuksi pingotin muotoonsa. Nämä toimenpiteet tekivätki ihmeitä huivin ulkonäölle (kuvissa ei oikein pääse oikeuksiinsa).





Huivista tuli hyvän kokoinen. Sitä voi käyttää joko hartiahuivina tai kietoa kaulaan.

Sain valmiiksi sukat  Hot Socks Wina-langasta. Oli ihana lanka neuloa.