Joulupyhät on vietetty ja joulukalenterisukatkin valmistuivat jouluaattona.
Sukista tuli ihanan paksut ja lämpimät. Kulkeehan niissä 7-veljestä lanka kaksinkertaisena koko ajan. Sukista tuli niin kauniit että neulon jossakin vaiheessa yksivärisillä langoilla toiset. Kyllä tuo kirjoneule on minun juttuni.
Joulupyhinä sain valmiiksi toisetkin polvisukat.
Lankana sukissa on Hot Socks Diamond , merino superwash (75% villa, 25% polyamidi). Lanka oli todella miellyttävää neuloa. Sukkapariin kului lankaa 100g eli kaksi kerää. Sukat ovat kokoa 37. Silmukoita varressa on 15s/puikko ja terässä 14 silmukkaa puikolla. Neuloin sukat neliskanttisilla puikoilla kokoa 3mm. Huomasin taas etteivät neliskanttiset puikot ole edelleenkään minun juttuni. Perinteiset metallipuikot ovat mielestäni parhaimmat.
Uhosin jouluna että uusia lankoja en osta. Vanhat on ensin neulottava pois. Kuinkas sitten kävikään kun paikallisen Anttilan lankaosastolla pyörähdin. Mukaan tarttui tietysti poistokorista kolme kerää lankaa.
Kyllähän siinä taas taistelua itseni kanssa kävin mutta kun halvalla sain... Ja noista väreistä en ole vielä mitään neulonut. Langat suorastaan kiljuivat päästä mukaan. Siellä olisi ollut Novitan Pikkusiskoakin todella edullisesti. Sen korin ohi pääsin ilman että edes koskin lankakeriin. Ajattelinkin vuoden alussa aloittaa lankalaihiksen ja kirjata tarkasti ylös langan kulutuksen ja hankinnat. Taitaa tuo lankavaraston laajuus lähestyä jo 40 kg.
Kirjakaupassa kimppuun hyökkäsi seuraava heräteostos. Varpaista varteen. Neulo 2 sukkaa kerrallaan -kirja.
Selasin kirjaa ja siinä on melkoisen mukavia malleja. Yhdet sukat olen tehnyt varpaista varteen tekniikalla. Jotenkin se vaan tuntui hitaalta ja monimutkaiselta. Ehkäpä pitäisi vaan neuloa niin tekniikka tulisi tutummaksi.
maanantai 28. joulukuuta 2015
maanantai 21. joulukuuta 2015
Himmeleitä ja muita joulukoristeita
Kävin vuosi sitten paikallisen taito-yhdistyksen järjestämän himmeli-kurssin. Yhdessä illassa ehti tekemään pienen himmelin lasipilleistä.
Lasipillejä jäi jonkin verran jäljelle ja ajattelin tehdä toisen samanlaisen äidilleni lahjaksi. Tietenkään pillit eivät riittäneet ja viime joulunaikaan niitä ei enää ollut missään myynnissä. Niinpä tekeminen siirtyi.
Muistin marraskuun lopussa ostaa paikallisesta Taito-kaupasta pussillisen lasipillejä (kun niitä vielä oli myynnissä ennenkuin loppuivat) ja sitten tuumasta toimeen. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla aloittamisen kanssa kun en muistanut miten himmeli aloitettiin. Himmelikirjoissa oli neuvottu aivan erilainen tekniikka. Aikani pähkäiltyä sain kuin sainkin himmelin teon alulle.
Muutaman tunnin uurastuksen ja katkenneiden sekä korjattujen sidoslankojen jälkeen näyttikin sitten tällaiselta.
Viimeiseksi vielä pohjan sakarat ja himmeli oli koristuksia vailla valmis.
Askarteluliikkeestä vielä hieman helmiä koristeeksi ja himmeli on valmis.
Kokeilin viime talvena myös tähden tekemistä lasipilleistä. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa. Ohje oli Ihana-lehdessä 5/2014.
Ajattelin kehitellä vielä jotakin koristusta jäljelle jääneistä lasipilleistä. Himmelin tekeminen on kyllä aikamoisen koukuttavaa puuhaa.
Lopuista lasipilleistä tein ystävälleni synttärilahjaksi himmelin.
Lasipillejä jäi jonkin verran jäljelle ja ajattelin tehdä toisen samanlaisen äidilleni lahjaksi. Tietenkään pillit eivät riittäneet ja viime joulunaikaan niitä ei enää ollut missään myynnissä. Niinpä tekeminen siirtyi.
Muistin marraskuun lopussa ostaa paikallisesta Taito-kaupasta pussillisen lasipillejä (kun niitä vielä oli myynnissä ennenkuin loppuivat) ja sitten tuumasta toimeen. Ensimmäinen tenkkapoo meinasi tulla aloittamisen kanssa kun en muistanut miten himmeli aloitettiin. Himmelikirjoissa oli neuvottu aivan erilainen tekniikka. Aikani pähkäiltyä sain kuin sainkin himmelin teon alulle.
Muutaman tunnin uurastuksen ja katkenneiden sekä korjattujen sidoslankojen jälkeen näyttikin sitten tällaiselta.
Viimeiseksi vielä pohjan sakarat ja himmeli oli koristuksia vailla valmis.
Askarteluliikkeestä vielä hieman helmiä koristeeksi ja himmeli on valmis.
Ajattelin kehitellä vielä jotakin koristusta jäljelle jääneistä lasipilleistä. Himmelin tekeminen on kyllä aikamoisen koukuttavaa puuhaa.
Lopuista lasipilleistä tein ystävälleni synttärilahjaksi himmelin.
maanantai 14. joulukuuta 2015
Villasukkia pukinkonttiin
Neuloin pukinkonttiin muutamat lasten sukat kokoa 32. Ensimmäisten sukkien saajan lempiväri on vihreä. Niinpä kaivoin varastosta kerän Nalle taikaa. Silmukoita puikolla oli 12.
Aika hauskan väriset tuli näistä sukista.
Toiset sukat menevät pojalle, jonka lempiväri on ruskea. neuloin sukat myös Nallesta. Silmukoita myös 12/puikko.
Näiden sukkien ohje on Ravelrystä ja tein sukat ohjeen mukaan. Hyvin silmukkamäärät täsmäsivät Nalleen ja tuli oikeankokoiset sukat.

lauantai 12. joulukuuta 2015
Mustikkasukat
Mustikkasukat valmistuivat viimeinkin. Sukat on neulottu 7-veljestä langasta ja ovat kokoa 44.
Silmukoita varressa on 54 ja resorissa sekä terässä 48. Puikot olivat kokoa 3½.
Sukkien kuvaaminen oli hieman haastavaa kun on niin hämärää.
Joulukalenterisukatkin edistyvät päivittäin.
Jännityksellä päivittäin on odottanut mitä "luukusta" paljastuu. Langat ovat olleet solmussa kun aloitin lankakerät sekä sisältä että päältä. Olisi ehkä ollut helpompaa ottaa omat kerät molemmille sukille. Nyt värit menevät hieman eri järjestyksessä mutta eipä tuo haitanne.

lauantai 5. joulukuuta 2015
Joulukalenterisukat
Joulukalenterisukkien idea oli niin kiva, että päätin aloittaa sukkien neulomisen. Ajatuksena on että joka päivä neulotaan pieni pätkä sukkaa ja molempia sukkia samanaikaisesti. Ohjetta tulee päivittäin muutama rivi. Sukat ovat kirjoneuletta ja kunkin päivän ohje julkaistaan aamulla. Minulla tuo aloitus hieman viivästyi ja eilen illalla neuloin neljän päivän urakan kerrallaan. Päätin olla ostamatta uutta lankaa. Lankalaatikosta löytyikin 7-veljestä lankaa, joka oli jäänyt jatkojalostamatta. Puikot piti käydä ostamassa, jotta saa molemmat parit samanaikaisesti puikoille. Tämän päivän kerrokset olin neulonut jo aamulla ennen yhdeksää.
Jännittävää, millaista kuviota jatkossa tulee. Linkki joulukalenteriin tässä.
Puikoilla myös mustikka-sukat. Sukista pitäisi neuloa kokoa 44. Hieman on tuo tummansininen väri pimeätä neuloa näin kaamoksen keskellä.
Ensimmäinen sukka kaipailee kantapäätä.

maanantai 30. marraskuuta 2015
Pontsoja ja villasukkia
Vihdoinkin on se laatikollinen Rose-mohairia on käytetty loppuun. Lanka oli riittoisaa ja pontsoja valmistui kolme isoa ja kolme pientä. Kuvassa viimeiset kaksi, jotka valmistuivat viime viikolla.
Pontson ohje löytyy Novitan talvi 2012 lehdestä.
Jo pidemmän aikaa on neulottavien töiden listalla ollut Novita kesä 2013 - lehdessä ollut kirjoneulesukan malli. Nyt vihdoinkin sain sukat neulottua.
Pikkusiskoa ajattelin käyttää kirjoneulesukkiin kun se on tarpeeksi ohutta. Kokeeksi tilasin myös kerän uutta Wys Signature- sukkalankaa, jota Novita myy verkkokaupassa. Lanka tuntuu hypistellessä aika mukavalta. Se jalostunee joulun jälkeen pitsisukiksi.
Pontson ohje löytyy Novitan talvi 2012 lehdestä.
Jo pidemmän aikaa on neulottavien töiden listalla ollut Novita kesä 2013 - lehdessä ollut kirjoneulesukan malli. Nyt vihdoinkin sain sukat neulottua.
En noudattanut ohjetta kirjaimellisesti vaan tein terät ja kiilakavennukset perinteisellä tavalla. Ohjeessa oli jotakin krumeluureja jalkapöydän päällä. Ne jäivät tekemättä kun luin ohjeen vasta jälkikäteen. Sukat istuvat kyllä hyvin jalkaan näinkin. Kirjoneuleen tein puikoilla nro 4. Muuten sukat on neulottu puikoilla 3½.
Nyt pitäisi vielä käydä joululahjasukkien kimppuun ja yhdet lapasetkin olisi vielä pukinkonttiin neulottava. Mukavasti tuo lankavarasto hupenee näin joulun alla vaikka uusiakin lankoja on tullut Novitalta tilattua aikamoinen kasa. Jäi Tampereen kädentaito-messut flunssan vuoksi väliin ja törsäsin matkarahat tietysti lankoihin. Tilaus Novitalta tuli parissa päivässä eli todella nopeasti.
Pikkusiskoa ajattelin käyttää kirjoneulesukkiin kun se on tarpeeksi ohutta. Kokeeksi tilasin myös kerän uutta Wys Signature- sukkalankaa, jota Novita myy verkkokaupassa. Lanka tuntuu hypistellessä aika mukavalta. Se jalostunee joulun jälkeen pitsisukiksi.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Villasukkasatoa
En ole viime viikoina ehtinyt bloggaamaan valmistuneita sukkia. Tässäpä nyt kuvia muutamista pareista. Kamerassa oli vielä kuvia viime vuonna neulotuista sukista.
Lankana Running Socks (75%villa, 25%polyamidi)
Puikot kokoa 2½ ja silmukoita puikolla 15.
Sukat ovat kokoa 38
|
Kainuun maakuntasukat kokoa 46.
Lankana 7-veljestä ja puikot kokoa 3½-4.
Kirjoneuleet tehty isommilla puikoilla. Ohje Novitan sivulta.
|
Seiska veikasta ja Nallesta neulottuja sukkia vuoden takaa. |
Lidlin Anika-sukkalanka (75%villa, 25%polyamidi).
Neulottu puikoilla 2½. 15s/puikko.
Sukat kokoa 37.
|
Karhu-lapaset
Kesällä neulomani karhu-sukat vaativat tietysti kaverikseen myös lapaset. Mikäpä olisikaan parempaa puuhaa viikonloppuna kuin neuloa lapaset.
Lankana oli Novitan 7-veljestä. Puikot kokoa 3½ ja silmukoita 15/puikko.
Kuvion jäljensin facebookin voihan villasukka-ryhmästä. Hieman muokkasin sitä alkuperäisestä. Kuvio on pienempi mitä karhu-sukissa.
Ohessa ruutupiirros, jota käytin.
Koskaan aikaisemmin minulle ei ole käynyt lapasta neuloessa kuten kävi nyt; neuloin kaksi vasemman käden lapasta ja huomasin asian vasta kun neuloin toisen lapasen viimeisiä kärkikavennuksia (näin käy kun katsoo James Bond leffaa samanaikaisesti). En viitsinyt purkaa vaan neuloin sitten kaksi oikean käden lapasta. Mustan langan riittävyyden kanssa meni vähän tiukoille ja nyt on kaikki jämäkerätkin käytetty.
Lankana oli Novitan 7-veljestä. Puikot kokoa 3½ ja silmukoita 15/puikko.
Kuvion jäljensin facebookin voihan villasukka-ryhmästä. Hieman muokkasin sitä alkuperäisestä. Kuvio on pienempi mitä karhu-sukissa.
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Toinen kerta toden sanoo - Minions-sukat uudestaan
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Äkillinen päähänpisto
Lomalla ollessa on ruhtinaallisesti aikaa lueskella netissä erilaisia käsityöblogeja ja seurata facebookin villasukka ym. ryhmiä. Osuipa villasukka-ryhmässä silmiini hauskan näköiset neulotut tossut (Nessukat). Tossujen ohje löytyi ryhmän tiedostoista. Eipä siis auttanut muu kuin marssia lankoja ostamaan ja laittaa tossun tekeleet aluilleen.
Lankana oli Novitan Isoveli, jota kului koon 37 tossuihin reilu 100g. Puikot olivat kokoa 4. Tossut olivat tosi nopeat neuloa.
Tekeminen aloitetaan kärjestä. |
Nyt jo loppusuoralla kantapäässä. |
Ja sitten valmiina. |
maanantai 26. lokakuuta 2015
My name is Bond - James Bond
Kerran internetin ihmemaassa seikkailessani löysin ohjeen James Bond- villasukkiin. Sukat ovat kokonaan kirjoneuletta ja aikaavievät neuloa; ohjetta kun joutuu lukemaan koko ajan jokaisen silmukan erikseen. Neulominen oli kyllä haastavuutensa vuoksi mukavaa. Muutaman kerran jouduin useamman kerroksen purkamaan kun olin tehnyt virheen, jonka huomasin kun kuvio ei täsmännyt .
Päänvaivaa tuotti kantapään neulominen. Ohjeessa kun on vain pelkät kirjoneuleen ruutupiirrokset.
Onnistuihan se kantapää kun muutaman kerran purin ja kokeilin eri tekniikoita. En ollut aiemmin tehnyt kirjoneulekantapäätä.
Sukat valmistuivat lopulta aika nopeasti. Puikot olivat kokoa 3½ ja lankana ohjeen mukainen 7-veljestä.
Olin niin tyytyväinen sukkiin, että tekaisin myös lapaset (ohje Ravelrysta).
Lapasista tuli reilun kokoiset. Lankana oli 7-veljestä ja puikot kokoa 3.
Jospa sitä seuraavaksi neuloisi ihan perussukkaa...

sukat edestä |
pohjasta ja takaa |
kantapäiden kuviot |
Olin niin tyytyväinen sukkiin, että tekaisin myös lapaset (ohje Ravelrysta).
Lisää kuvateksti |
Lapasista tuli reilun kokoiset. Lankana oli 7-veljestä ja puikot kokoa 3.
Jospa sitä seuraavaksi neuloisi ihan perussukkaa...
tiistai 20. lokakuuta 2015
Revontuli-huivi
Ostin pari vuotta sitten Virosta liukuvärjättyä vironvillaa muutamia vyyhtejä.
Langat ovat odottaneet inspiraatiota ja nyt se sitten vihdoinkin tuli; Revontuli-huivi pääsi puikoille. Huivin neulominen oli niin koukuttavaa puuhaa että koko viikon ajan ei ollut ongelmia vapaa-ajanvieton kanssa.

Huivi yhtenä ryttykasana juuri valmistuneena. |
Pingotuksessa Ja valmiina
|
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Tulppaani-huivi
Ostin vuosia sitten vyyhdin Pirtin kehräämön karstalankaa (100% villa) enkä oikein keksinyt mitä langasta neuloisin. Ulla neuleen sivuilta löytyi kaunis huivin ohje, joka oli tehty kyseisestä langasta. Malli oli mukava neuloa ja työ eteni joutuisasti. Karstalanka oli melkoisen karkeaa ja pistelevää , joten kädet joutuivat melkoisen koville. Ei ole hyvä lanka herkkähipiäiselle. Lankaa kului 140g.
Huivi oli aika ryttyinen kun sain sen puikoilta pois. Kastelin valmiin huivin juoksevan veden alla märäksi ennen pingotusta. Olen aikaisemmin aina kastellut huivit pingotusvaiheessa suihkepullolla. Jostakin luin, että 100% villa ei pelästy kastelemista ja lopputuloksesta tulee hyvä. Niin tulikin.
Aurinko muuttaa värejä paljon. Alemmassa kuvassa värit ovat oikeat.
tiistai 29. syyskuuta 2015
Minions-sukat
Sain valmiiksi kummipojalle Minions-sukat. Useista vaihtoehdoista päädyin lopulta tekemään varteen kirjoneuletta. Mallikuvat löysin Pinterestistä. Silmukoita puikolla oli 12 ja lankana käytin seiskaveikkaa.
Kuvio tehty kirjoneuleena. |
Mietin, että teenkö hahmon myös jalkapöydän päälle mutta ajattelin sukista tulevan tällöin liian levottomat. Aikomukseni on neuloa yhdet sukat aikuisten kokoa johon teen kuvion jalkapöydän päälle.
Siinä olisi sitten koko setti; sukat ja lapaset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)